Helmikuussa Ulvilaan avautuva moderni kuntokeskus panostaa treenaamiseen, kehonhuoltoon ja viihtyvyyteen
Ole Fit -kuntokeskus kokoaa saman katon alle monta eri toimintoa.
Maarit Anttila
Kaikki alkoi salilta. Noormarkussa Ole Fit -kuntosalia pyörittävä Piia Pirhonen kyseli, mistä mahtaisi löytyä hänen uuteen, Ulvilassa avattavaan kuntokeskukseen hyvä hieroja. Harjavallasta Noormarkussa treenaamassa käyvä osteopaatti ja urheiluhieroja Juuso Mäkelä tokaisi oitis, että tässä sellainen olisi.
– Siinä oli tuuria mukana. Parhaat jutut tapahtuvat yleensä niin, että palaset vain loksahtavat paikoilleen, yrittäjä Juuso Mäkelä sanoo.
Hän pitää yhdessä puolisonsa, hieroja ja hierojakouluttaja ja osteopaattiopiskelija Sanna Mäkelän kanssa Harjavallassa tuki- ja liikuntaelinklinikka Terveyspankkia. Myös Sanna Mäkelä oli Pirhoselle tuttu ryhmätuntien vetäjänä hänen kuntosaliltaan.
Pirhonen avaa helmikuussa Satakuntaan toisen Ole Fit -kuntokeskuksen. Tiloihin tulee myös Terveyspankin manuaaliterapiapalveluja.
– Tuomme tänne ainakin hierontaa, osteopatiaa ja fysioterapiaa, Juuso Mäkelä kertoo.
Kuntokeskuksen sekä tuki- ja liikuntaelinklinikan palvelut ovat molempien yritysten mukaan toimiva, toisiaan tukeva kokonaisuus, joka kannustaa ihmisiä liikkuvaan elämäntapaan.
Tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat tavallisia. Juuso Mäkelän mukaan tänä päivänä ajatellaan kuitenkin, että kiputiloja, jotka estävät liikunnan, on lopulta vähän.
– Yleensä korostetaan aktiivista liikkumista. Niinpä asiakas on helppo ohjata hoidoista salille. Lihashuolto voikin manuaalisen käsittelyn ohella olla myös neuvontaa kuntosalin puolella. Asiakkaan kanssa voidaan katsoa, miten ne kyykyn linjaukset oikein menevät ja löytää syyt jumeihin.
Mäkelät ja Pirhonen korostavat samanlaista ajatusmaailmaa: nykyaikaisia palveluita ja ammattimaista osaamista. Terveyspankki on kuntokeskuksessa vuokralaisena. Uuteen toimipisteeseen Mäkelät suhtautuvat positiivisin odotuksin.
– Hyvä, iso sali kiinnostaa. Taitaa olla enemmän niin, että tänne on ylitarjontaa, kun kaikki meiltä haluaisivat tänne, he toteavat.
Piia Pirhonen aloitti kuntosaliyrittäjänä Noormarkussa kuusi vuotta sitten. Sitä ennen hän työskenteli farmaseuttina. Ulvilaa hän kertoo harkinneensa jo jonkun aikaa.
– Ulvila suorastaan huusi hyvää kuntokeskusta. Kun hyvä halli tuli tyrkylle, yksi asia johti toiseen.
Entinen kirpputorihalli Uusitiellä on kokenut muodonmuutoksen. Lattiasta kattoon peruskorjatussa hallissa on liikkujille tilaa tuhat neliötä. Kuntosalin ohella sinne tulee iso alue uudelle hittilaji Hyroxille.
– Hyrox on kestävyyspohjaista, yksinkertaista, tehokasta toiminnallista treenaamista joka sopii kaikille ikään ja kuntoon katsomatta. Se on kovalla rytinällä tulossa Suomeen.
Pirhonen kertoo lähteneensä suunnittelemaan Ulvilaan modernia kuntokeskusta, joka tarjoaa liikkuville ihmisille myös jotain sellaista, mitä muilla ei vielä ole.
– Tänä päivänä pitää erottua.
Yksi erikoisuus löytyy kuntokeskuksen pesutiloista: niissä on kylmäallas.
– Avantouinti on nykyään suosittua, ja ajattelin, että kylmäallas olisi kiva lisä palautumiseen.
Myös tilojen viihtyvyyttä on Pirhosen mukaan mietitty tarkkaan. Esimerkiksi loungetiloihin voi jäädä viettämään aikaa.
Tilojen suunnittelussa on käytetty sisustussuunnittelijaa. Värejä on käytetty rohkeasti ja valaistus poikkeaa tyypillisestä loisteputkivalaistuksesta.