Kankaanpää kannustaa yrityksiä kasvuun – Elinvoimainen Satakunta rakennetaan yhteistyössä
Yrittäjäystävällinen kaupunki sparraa ja tukee yrityksiä niiden alkutaipaleesta alkaen.
Petra Söder
Satakuntalaisten pk-yritysten suhdanneodotukset nousivat valtakunnan keskiarvoa korkeammalle syksyn Pk-yritysbarometrissa. Etenkin Pohjois-Satakunnan kohdalla odotukset olivat positiivisia. Myös Kankaanpäässä tämä on huomattu.
– Yrittäjämyönteinen ilmapiiri on vahvistunut Kankaanpäässä. Uusien yritysten perustamisessa on virettä ja toimivissa yrityksissä on kasvuhaluja. Lisäksi kaupunki otti käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin, kertoo Kankaanpään kaupunginjohtaja Mika Hatanpää.
Positiivista virettä vahvistaa myös se, että Pohjois-Satakunnassa on käynnissä merkittäviä kehittämishankkeita yritysten tueksi.
– Uusintava talous kasvun kompassina Pohjois Satakunnassa -hanke tarjoaa pk-yrityksille maksutonta neuvontaa, sparrausta ja mahdollisuuksia vihreään siirtymään, Hatanpää sanoo.
Hatanpää kertoo Kankaanpään olevan aidosti yrittäjäystävällinen kaupunki. Se tarjoaa yrittäjille monipuolisen ja käytännönläheisen palvelukokonaisuuden, joka tukee yrityksen kehitystä, kasvua ja sijoittumista.
– Meillä on käytössä erittäin vahva ja asiantunteva elinkeinopalveluiden tiimi, joka toimii yrittäjien tukena ja mahdollistajana. Elinkeinotiimiin kuuluu kolme työntekijää, joiden kautta autamme niin uusia yrityksiä alkuun kuin jo toimivia yrityksiä seuraavalle tasolle, Hatanpää kertoo.
Kankaanpäässä yrittäjiä tuetaan yrityksen ensimetreistä alkaen. Neuvontaa saa niin yrityksen perustamisessa, rahoituksessa kuin lupaprosesseissakin. Kaupunki tukee myös kehittämis- ja kasvuhankkeita ja tarjoaa asiantuntevaa ohjausta omistajanvaihdoksiin.
– Lisäksi autamme yrityksiä löytämään sopivat toimitilat ja tontit, olipa kyseessä paikallinen laajennus tai uuden yrityksen sijoittuminen Kankaanpäähän. Haluamme, että jokainen yrittäjä kokee, ettei jää yksin, vaan että täällä on kumppani, joka kulkee rinnalla ideasta investointiin, Hatanpää kertoo.
Honkajoen yrittäjien puheenjohtaja Ari Korhonen kertoo Honkajoella menevän myös hyvin ja paikalla vallitsevan hyvä yrittäjyyshenki.
– Honkajoella on asukasmäärään nähden eniten yrityksiä koko maassa ja työpaikkoja enemmän kuin työssäkäyviä. Alueella on vielä paljon turvetuotantoa sekä maa- ja metsätaloutta. Jotkut yrittäjät omistavat useammankin aktiivisen yrityksen, Korhonen toteaa.
Honkajoen Yrittäjät on aktiivinen paikallisyhdistys sen hallitukseen kuuluessa 14 jäsentä. Jäsenmäärä on nousemassa mahdollisesti tänä syksynä maksimiin eli 15:een.
– Teemme kaupungin kanssa yhteistyötä ja käymme heidän kanssaan vuoropuhelua. Pidämme yhteyttä myös alueen muiden paikallisjärjestöjen kanssa, kuten Jämijärven, Siikaisten, Karvian ja Kankaanpään Yrittäjien kanssa, Korhonen kertoo.
Tärkeimmäksi tueksi itsekin kaksi yritystä omistava Korhonen kertoo sen, että yrittäjät sparraavat toinen toisiaan ja heidän keskenään vallitsee hyvä yhteistyöhenki.
– Järjestämme paljon erilaisia tapahtumia, kuten Honkajoki-päivät, jonka suosio on koko ajan kasvanut.
Honkajoella on tällä hetkellä myös monta kehittämishanketta käynnissä, kuten Honkajoen keskustan elävöittäminen torihankkeen myötä ja Kirkkokallion ekoteollisuuspuisto.
– Koitamme pitää alueen veto- ja pitovoimaisena, että täällä olisi mahdollisimman hyvä asua ja yrittää, kertoo Korhonen.
Elinvoimainen Satakunta rakennetaan yhteistyössä
Yrittäjäjärjestö antaa vuosittain satakuntalaisille kunnille ja kaupungeille työkaluja kehittää toimintaansa entistäkin yrittäjämyönteisempään suuntaan. Satakunnan kunnat ja kaupungit sekä muut elinvoiman edistäjät kokoontuvatkin 19.11. Raumalle keskustelemaan yrittäjämyönteisyyden vahvistamisesta sekä yhteistyön merkityksestä alueen tulevaisuudelle. Karin kampuksella järjestettävä seminaari kokoaa alueen päättäjät, elinkeinohenkilöt ja yrittäjäjärjestöjen edustajat etsimään keinoja, joilla rakennetaan Satakunnasta entistäkin vahvempi ja elinvoimainen #yrittäjyysmaakunta.
Seminaarin ohjelmassa kuullaan puheenvuoroja muun muassa yrittäjyyden ja kuntien elinvoiman yhteydestä sekä esimerkkejä parhaista käytännöistä. Tilaisuudessa palkitaan myös Satakunnan yrittäjäaktiivisin kunta 2025. Rauman kaupunki palkittiin kyseisellä tunnustuksella viime vuonna, ja saammekin kuulla, mitä vuoden aikana Raumalla on tapahtunut.
Kuntien ja kaupunkien välinen yhteistyö on avainasemassa, kun halutaan kehittää yrittäjämyönteistä ilmapiiriä. Se tuo mukanaan mahdollisuuksia, uusia toimintamalleja ja vahvistaa koko maakunnan kilpailukykyä. Yrittäjyys ei tunne kuntarajoja!
Tervetuloa verkostoitumaan ja rakentamaan Satakunnan tulevaisuutta! Lue lisää satakunnanyrittajat.fi

