Kari Varis: Satakunnan vuosi
Satakunnassa mennyt vuosi oli käänteentekevä. Saimme kuulla useasti vuoden aikana uusista suurista investoinneista Satakunnan alueella. Pk-yritysbarometrin tulokset antoivat vuoden loppupuoliskolla ymmärtää, että yrittäjät Satakunnassa vihdoin luottavat tulevaisuuteen sekä odottavat laskukauden olevan takana päin. Yhteisöllisyyden merkitys korostui, ja muun muassa Satakunnan Yrittäjien jäsenkehitys rikkoi kaikki entiset ennätyksensä. Verkostoissa on voimaa, ja se meidän maakunnassamme ymmärretään.
Investointien lisäksi saimme kuulla Satakuntaa nimitettävän myös muun muassa Suomen turvallisuusmaakunnaksi, mikä antaa tässä geopoliittisessa tilanteessa varsin hyvin mielenrauhaa satakuntalaiseen mielenmaisemaan. Vuosi osoitti selvästi, että Satakunta on tällä hetkellä valtakuntamme kiinnostavimpia alueita.
Tulevaan vuoteen Satakunta siirtyy hyvin otollisista asemista. Median maalatessa varsin synkkää kuvaa globaalin maailman murroksesta tai maamme talouskehityksestä, olemme me satakuntalaiset saaneet nauttia isoista investointiuutisista, turvallisuushankkeista sekä yhteistyön ja yhteisöllisyyden tehostamisesta niin alueen sisällä, kuin sen ulkopuolella. Tämä kaikki kuntien ja eri elinkeinojärjestöjen tauoton työ maakuntamme eteen tuottaa meille varmasti hyviä tuloksia tulevalle vuodelle. Uskotaan siihen, että Pk-yritysbarometrin ennustama positiivinen työllisyyskehitys toteutuu, ja maakunnan yritysten liikevaihdot ja kannattavuus kääntyvät nousuun. Tämä tuottaa kaipaamaamme elinvoimaa tulevaisuuden Satakuntaan.
Satakunnan yrityslähtöisyyden sekä yrittäjyyden edellytysten kehitystä mitataan uudelleen heti vuoden 2026 alussa. Silloin Suomen Yrittäjien kuntabarometrikysely lähtee käyntiin heti helmikuussa. Se mittaa meidän kuntien yrityslähtöisyyttä sekä kykyä vastata alueen yrittäjyyden tarpeisiin. Meidän päämäärämme on olla maakuntien ykkönen, Suomen ehdoton yrittäjyysmaakunta. Myös Pk-yritysbarometrin uudet tulokset saadaan heti vuoden ensimmäisellä kvartaalilla. Uskon vahvasti, että Satakunta on kiinni nousukaudessa.
Kasvava elinvoima tarvitsee kuitenkin polttoaineekseen muutakin. Se tarvitsee yrittäjiltä ja kuluttajilta positiivista uskoa tulevaisuuteen, mutta myös maakunnan omaa pitovoimaa. Me tarvitsemme jokaisen osaavan yrittäjän sekä työntekijän rakentamaan meidän yhteistä Satakuntaa. Tähän ei riitä pelkästään yritysten kasvava liikevaihto tai kannattavuus, vaan aineksia pitää löytää myös alueen viihtyvyyden rakentamiseen. Tässä työssä kannustankin kulttuuritoimijoita ja yrityskenttää kehittämään edelleen yhteisiä työkaluja siihen, miten positiivisen investointiympäristön kehityksestä löydetään ne tekijät, joiden avulla pystytään tuottamaan Satakuntaan muuttaville, sekä täällä jo oleville, asukkaille sitä lisäarvoa, joka edesauttaa heitä jäämään pysyvästi satakuntalaisiksi.
Tähän työhön tarvitaan apua niin kulttuurintoimijoilta, yrityskentältä kuin myös kunnilta ja oppilaitoksilta. Matkailuala, kulttuuritoimijat sekä tapahtuma-ala varmistavat tuotteillaan sen, että meille satakuntalaisille asukkaille lapsesta eläkeläiseen riittää elämyksiä, harrastuksia sekä hyvinvointia ympäri vuoden.
Vuosi 2026 on Satakunnan vuosi!
Kari Varis
Toimitusjohtaja, Satakunnan Yrittäjät

