”Kauppakunnosta ei tingitä”
Kokemäkeläisen K-Supermarket Teljänportin kauppias Jyri Saarinen haluaa tarjota kaupungin parhaan palvelukokonaisuuden.
Tuija Saarinen
Kokemäkeläisen K-Supermarket Teljänportin kauppias Jyri Saarinen on kasvanut kauppiasperheessä. Hänen vanhempansa pyörittivät K-Supermarkettia Laitilassa.
– Pienellä paikkakunnalla kaikki tunsivat kauppiaan pojan, ja kauppiaan poikana minua edelleenkin Laitilassa pidetään. Olin kaupassa kesä- ja viikonlopputöissä seiskaluokasta lähtien.
Kauppiaaksi Saarinen ryhtyi kuitenkin pienen mutkan kautta.
– Hankin ensin sähköalan koulutuksen, ja ehdin tehdä sen alan töitä yhteensä 1,5 vuotta. Lama toi lomautuksen ja palasin kaupan töihin. Sitten lähdin opiskelemaan liiketaloutta. Siinä vaiheessa minulle oli jo täysin selvää, että haluan kauppiaaksi. Olisin todennäköisesti päätynyt kauppiaaksi kyllä ilman lamaakin.
Saarisen ensimmäinen kauppa oli K-Market Ilpoinen Turussa. Hetken kuluttua rinnalle tuli turkulainen K-Market Perno. Haaveissa oli kuitenkin supermarketin pyörittäminen.
– Supermarket-maailma tuntui omalta, ja tartuin tilaisuuteen, kun Kokemäelle haettiin K-Supermarket-kauppiasta.
Jyri Saarinen on toiminut kokemäkeläisen K-Supermarket Teljänportin kauppiaana viime vuoden elokuusta alkaen. "Pienellä paikkakunnalla on ajateltava asiakkaita vauvasta vaariin" toteaa Saarinen. Kuva: Tuija Saarinen
K-Supermarket Teljänportin kauppiaana Saarinen on toiminut viime vuoden elokuusta alkaen. Kauppiaana toimii myös puoliso Elina Saarinen, joka on tällä hetkellä äitiyslomalla.
Isolla paikkakunnalla toimivan marketin ja pienellä paikkakunnalla toimivan supermarketin ostoskorit ovat erilaisia.
– Isojen paikkakuntien marketeissa tehdään pääsääntöisesti täydennysostoksia, kun taas supermarketeissa ostoskorit ovat isompia. Pienellä paikkakunnalla on ajateltava asiakkaita vauvasta vaariin, ja reagoitava asiakkaiden toiveisiin eri tavalla kuin kaupunkimarketeissa, joilla on suurempi asiakaskunta. Meillä ei ole varaa sanoa ei, jos joku pyytää jotakin tuotetta.
Asiakkaiden pyynnöstä Teljänportissa myydään muun muassa paikallista Jellona-wc-paperia.
– Myynnissä on myös paikallista hunajaa, Kokemäellä purkitettuja Aaria-mausteita ja paikallisen pastorin palvaamaa lihaa.
Mikäli asiakas niin haluaa, saadaan muutamassa päivässä Kokemäelle vaikkapa kilo poron kuivalihaa.
Neliöitä supermarketissa on reilu 1 000. Tuotteita on myynnissä noin 14 000‒15 000. Myyntipiikit sijoittuvat kesämökkikauteen ja joulun tienoille.
Yksi asia, josta ei tingitä on kauppakunto.
– Tavaraa pitää olla, hyllyjen pitää olla siistejä ja kaupan siisti. Sen näkee heti myynnissä, jos kauppa ei ole ollut kunnossa. Ja tietysti hyvä asiakaspalvelu on kaiken lähtökohta.
Haastatteluhetkellä lokakuun lopulla odotellaan joulun sisään tulemista. Tulossa on jopa kymmenen lavaa joulusuklaita, -karkkeja ja -kalentereita.
– Viime vuonna joulu tuli meille jo lokakuun alussa. Tänä vuonna ohjeistin, että joulutuotteet saavat tulla aikaisintaan lokakuun lopulla. Tavaraa tulee niin paljon, että saa jo miettiä, miten pitää käytävät auki.
Saarinen liittyi Kokemäen Yrittäjiin tämän vuoden alussa. Paikallisyhdistys järjestää yhdessä Kokemäen kaupungin kanssa ensimmäistä kertaa joulunavauksen lauantaina 22.11. K-Supermarket Teljänportin pihalla. Ohjelmassa on pienet markkinat.
– Porukassa on voimaa. Esimerkiksi markkinoita olisi vaikeaa järjestää yksin.
Kokemäellä on noin 6 600 asukasta ja kilpailua on.
– Väkeä on vähän siihen nähden, kuinka paljon täällä on kilpailua. Olemme pyrkineet siihen, että meillä olisi kaupungin paras palvelukokonaisuus. Esimerkiksi pakettiautomaattien määrää on lisätty ja meidän tiloissamme toimivat muun muassa Posti, Alko ja Pakettipiste. Pihalla on K-Lataus-asema ja nestekaasuautomaatti. Olemme erottautuneet muista myös ilmaisen kalojen fileointipalvelun kanssa, se on saanut monesti asiakkailta kiitosta, toteaa Saarinen.

