Nina-Mari Turpela: Yrittäjiä tarvitaan päätöksentekijöiksi
Kuumin kesäaika alkaa olla ohi ja syksyn pimenevät illat ovat edessä. Aurinko on lämmittänyt ainakin jossain vaiheessa meitä kaikkia, mutta lämpö on noussut yrittäjillä myös muista syistä. Arvonlisäveron korotuksen vaikutukset ja sen kanavointi on aiheuttanut kuumotusta tilanteessa, jossa kannattavuus ei välttämättä ole oikealla tasolla ja toisaalta kuluttajien ostovoima huono. Syksy tuo tullessaan myös Pk-yritysbarometrin, jossa mitataan yrittäjien odotuksia tulevasta. Alustavasti tunnelmat vaikuttavat varovaisen positiivisilta. Toivotaan, että olemme vihdoin matkalla kohti kasvua.
Sote-alan yrittäjiä kuumentaa Soteri, eli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien rekisteri, jonka ruuhkautumisesta on muodostunut kestämätön tilanne. Rekisteröityjän jonotusaika on jo lähes puoli vuotta. Alan palveluntuottajat eivät voi aloittaa töitään ennen kuin heidät on merkitty kyseiseen rekisteriin. Asialla on jo merkittävä talous- ja työvoimapoliittinen vaikutus.
Syksy on kuitenkin tulevaisuuden kannalta merkittävää aikaa, sillä silloin laaditaan tulevan vuoden suunnitelmia. Niin me yrittäjäjärjestössäkin mietimme, millaiset painopisteet asetamme seuraavalle vuodelle. Annettuna tärkeänä teemana vuodelle -25 tulee ainakin kunta- ja aluevaalit. Niiden merkitys saattaa monelle yrittäjälle olla kaukainen, mutta näin ei saisi olla. Yrittäjäjärjestössä ajamme yrittäjien etua, mutta tarvitsemme yrittäjiä myös päätöksentekoon. Kuntavaaleissa päätetään siitä, onko yrityksillä kunnassa tulevaisuutta vai ei. Aluevaaleissa päätetään muun muassa siitä, miten alueen sote-palveluverkosto ja pelastustoimi järjestetään. Päätökset koskevat paitsi meitä kaikkia, niin keskeisesti myös yrittäjiä. Hyvinvointialueen hankinnat Satakunnassakin ovat euromääräisesti merkittävät. Mielessäni on useita perusteluja yrittäjälle lähteä ehdokkaaksi, mutta erityisesti seuraavat kolme kohtaa.
Ensinnäkin kunnassa ja hyvinvointialueella tehdään kuntaa ja Satakuntaa koskevat merkittävät päätökset. Luottamushenkilönä voit vaikuttaa asioihin jo valmisteluvaiheessa.
Toiseksi; yrittäjillä on tarjota monipuolista valmisteluun ja päätöksentekoon. Liiketoiminta- ja talousosaaminen ovat keskeisiä taitoja, joita tulisi ottaa huomioon päätöksenteossa, erityisesti kun rahat tuntuvat loppuvan kaikilta. Yrittäjät tuntevat elinkeinoelämän ja miten siinä menestyä.
Kolmanneksi; kunta ja hyvinvointialue, jotka edistävät yrittäjyyttä, luovat myös työtä ja hyvinvointia. Nämä luovat positiivista kierrettä ja vetovoimaa alueelle. Elinvoima lisää kysyntää ja tarjontaa niin palveluissa kuin työpaikoissa. Taloutemme rakentuu verovaroilla ja elinkeinopolitiikasta. Yrittäjät ovat tottuneet nopeaan ja olosuhteisiin reagoivaan päätöksentekoon, joka olisi toivottavaa myös kunnallisessa ja alueellisessa päätöksenteossa.
Joten hyvä yrittäjä, sinun osaamistasi tarvitaan. Me yrittäjäjärjestönä tuemme yrittäjäehdokkaitamme. Jäsenillämme ja järjestöllä on laajat verkostot, joissa jakaa tietoa ja kokemuksia. Ja kyllä - myös yrittäjä oppii päätöksenteosta, kampanjoinnista ja vaaliteemoista. Meille puoluekantasi on toisarvoinen tekijä, olemme kiinnostuneita osaamisesta ja kokemuksesta, joka liittyy yrittäjyyteen ja yrittäjän kokemuksiin kuntiemme ja alueidemme rakentajina.
Työ elinvoiman ja yrittäjyyden edistämiseksi on monipuolista ja palkitsevaa. Tämän voin todeta omakohtaisesti saatuani tehdä sitä yrittäjäjärjestössä vuoden päivät. Satakunnassa kaikki kunnat ovat sitoutuneet elinvoimalupaukseen ja toivoisin juuri yrittäjien päättävän elinvoiman kehittämisestä.
Nina-Mari Turpela
Toimitusjohtaja, Satakunnan Yrittäjät