Palkittu Esa Kuusisto on yksinyrittäjä, mutta ei koe työtään yksinäiseksi
Satakunnan vuoden yksinyrittäjäksi valittu Esa Kuusisto inspiroituu valmiiksi saadusta työstä ja tyytyväisistä asiakkaista.
Petra Söder
Kuusiston Lasin yrittäjä Esa Kuusisto valittiin juuri Satakunnan vuoden yksinyrittäjäksi. Hänellä oli plakkarissa jo viime vuoden valinta Kankaanpään nuoreksi yrittäjäksi.
– Tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä. Ajattelin, että yksi tunnustus riittää, mutta onhan tämä iso ja mieluinen juttu, hän kiittelee.
Esa Kuusisto aloitti yritystoiminnan vain 22-vuotiaana ostaessaan myynnissä olleen lasiliikkeen toiminnan Kankaanpäästä 13 vuotta sitten
– Aika lailla pystymetsästä lähdin yrittäjäksi, rakennusalan tutkinnon omaava Kuusisto kertoo.
Kuusistolla on kokemusta aikaisemmilta vuosiltaan rakennus- ja konealalta, joten rakennusalan yrittäjäksi lähteminen tuntui hänestä luonnolliselta. Hän työskentelee yrityksessään yksin, mutta ei koe työtään silti yksinäiseksi.
– Tässä työssä tapaa paljon asiakkaita, joiden kanssa tulee juteltua. Olen myös paljon tekemisissä muiden rakennusalan ammattilaisten kanssa, kuten timpurien, maalarien ja sähkömiesten kanssa. Ei tästä mitään yksin tulisi, hän pohtii.
Yksinyrittäjyydessä Kuusisto näkee omat hyvät puolensa, kuten sen, että työajat voi itse valita, eikä muita tarvitse ohjata työnteossa. Yrittäjyys kuitenkin vaatii pitkiä työpäiviä ja lomatkin on pidettävä pätkissä.
– Olen nyt pari vuotta opetellut pitämään lomaa. Täytyy oppia pysähtymään ennen, kun alkaa savuttaa, hän pohtii.
Kuusiston Lasin liikevaihto on kasvanut tasaisesti viime vuoden ollessa yrityksen huippuvuosi. Liikevaihdon Kuusisto pyrkii pitämään sellaisena, että hän pärjää töiden kanssa yksin.
– Nyt ollaan aika lailla siinä rajoilla. Tarvittaessa pyydän velipoikaa apuun hommiin, hän kertoo.
Kuusiston Lasi tekee kaikenlaisia lasitustöitä lyhtylasien korjaamisesta isompiin töihin, kuten terassien, saunojen ja työkoneiden lasituksiin.
– Usein asiakas tulee ja kertoo mitä haluaa, ja yhdessä mietimme, miten sitä lähdettäisiin toteuttamaan.
Terassien ja saunojen lasitusbuumi alkoi muutama vuosi sitten ja koronan myötä ihmiset alkoivat panostaa pihoihin ja terasseihin.
– Kyllä se buumi näkyi meillä selkeänä piikkinä. Tänä vuonna on ollut havaittavissa pientä taantumaa ja sitä, että ihmiset selkeästi säästävät, Kuusisto pohtii.
Ari Uusi-Rasi poikkesi Kuusiston Lasiin tilaamaan mittatilaustyönä tehtyä lasitusta. Esa Kuusisto nauttii asiakaspalvelusta ja kokee sen olevan työnsä parhaita puolia. Kuva: Petra Söder
Parasta työssä Kuusiston mielestä on valmis työ ja tyytyväinen asiakas.
– Parasta on se, kun saa homman maaliin ja näkee tyytyväisen asiakkaan, hän kiittelee.
Koska lasitusalalla vaikuttaa vahvasti sesonki, on vuoden myynti taottava silloin, kun rauta on kuumaa.
– Kevät ja kesä on kiireisintä aikaa. Joulun aikaan hiljenee ja sitä hiljaisuutta kestääkin sitten koko alkuvuoden. Alkuvuodesta teenkin usein lyhyempää viikkoa, ja keskityn oman kodin remontointiin, kertoo Kuusisto.
Kuusiston perinteiseen työviikkoon kuuluu pari päivää konttorilla ja loppuviikosta hän lähtee asennushommiin ympäri maakuntaa. Asiakkaita löytyy sadan kilometrin säteellä Kankaanpäästä niin Pirkanmaalta kuin Satakunnastakin.
– Tämä on mukavaa hommaa. Asiakkaat ja paikat vaihtuvat, ja aina on kivaa juttuseuraa, hän kertoo.
Yksin töitä tehdessä ei Kuusistolla juuri apukäsiä ole. Työ on fyysisesti raskasta, joten se vaatii hyvää kuntoa. Sitä tekeekö Kuusisto tätä työtä loppuelämänsä, ei hän vielä tiedä.
– Tämä työ on todella fyysistä. Päivä kerrallaan tässä mennään eteenpäin. Toistaiseksi pärjäilen hyvin, hän päättää.

