Pk-yritysbarometri: Satakunnan suhdannenäkymissä valonpilkahduksia
Satakunnassa pk-yrittäjillä on nyt monella tapaa myönteisemmät odotukset kuin viime keväänä. Tämä käy ilmi syyskuussa julkistetusta Pk-yritysbarometristä.
Sanna Jääskeläinen
Keväällä suhdannenäkymät olivat todella alhaalla niin koko maassa kuin Satakunnassakin. Tuore Pk-yritysbarometri kertoo sen suhteen iloisia uutisia: yleisesti odotuksista kertova saldoluku on nyt Satakunnassa –2, kun keväällä se oli –15. Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Nina-Mari Turpela iloitsee tästä kehityksestä.
– Koko maassa luku on nollassa ja yllättäen naapurimaakunnissamme ollaan enemmän miinuksella, Etelä-Pohjanmaalla luku on –14.
Myös liikevaihdon ja kannattavuuden odotusten suhteen Satakunnassa ollaan poikkeuksellisesti edellä naapurimaakuntia. Tässä voidaan nähdä aiempien vuosien työn tuottavan tulosta – kun esimerkiksi Pirkanmaalla on luotettu vetovoimaan, Satakunnassa on tehty töitä ja tehostettu toimintaa.
Satakunnan sisällä on totuttuun tapaan vaihtelua. Pohjois-Satakunnassa yleisten odotusten saldoluku on –7, Porin seudulla –4, mutta Raumalla +5. Rauman kaupunginjohtaja Esko Poikela toteaa, että tunnelmat ovat Raumallakin kuitenkin edelleen odottavat, sillä moni asia on edelleen epävarma.
– Rakennusalan heikko suhdanne huolestuttaa edelleen, mutta hienoa, että yrittäjien odotukset jo lähitulevaisuuteen ovat positiiviset, Poikela sanoo.
Porilaisen rakennusalan yrityksen MVR-Yhtymän toimitusjohtaja Rami Viitasaari on samaa mieltä.
– Tunnelmat ovat alalla odottavat – pientä pilkahdusta on, mutta konkretia vielä puuttuu, hän sanoo.
Kaupan alalla odotuksista kertova saldoluku on matala, –12. Siikaisista käsin toimivan Ravintorengas Oy:n toimitusjohtaja Sanna Herttua-Laiho uskoo, että luvussa näkyvät arvonlisäveron korotus ja kuluttajien ostokäyttäytymisen muuttuminen.
– Kyllä se näkyy meilläkin, hän sanoo.
Esko Poikela kertoo, että kulunut kesä oli matkailukautena vilkas, mutta turistien käyttämät euromäärät ovat olleet selvästi aiempaa pienempiä.
Yritysten kasvuhakuisuus on nousussa. Varsinkin uusissa yrityksissä odotukset ovat korkealla. Sanna Herttua-Laiho pohtii, voisivatko ikäpolvien erot näkyä tässä.
– Monissa vanhemmissa yrityksissä ollaan esimerkiksi omistajanvaihdoksen edessä, eikä katsota tulevaisuuteen niin luottavaisesti, hän sanoo.
Henkilökunnan määrän yritykset arvioivat olevan vuoden päästä kutakuinkin sama kuin nyt. Sen suhteen odotukset ovat hieman yllättäenkin huonoimmat Rauman seudulla. Kaupunginjohtaja Poikela arvelee sen johtuvan henkilöstöpulasta useilla aloilla.
Satakunta on vientimaakunta, mutta se ei näy Pk-yritysbarometrin tuloksissa. Finnveran aluepäällikkö Pia Kiuru arvelee, että erityisesti pienillä yrityksillä on suuri kynnys lähteä kansainvälistymään.
– Ehkäpä yrittäjien voimavarat ovat niin paljon päivittäisessä tekemisessä, pohtii liiketoimintaosaamisen ja yrittäjyyden apulaisprofessori Kati Suomi Porin yliopistokeskuksesta.
– Hankkeiden kauttaa voisi päästä mukaan kansainvälistymään. Tässä meillä on usein kohtaanto-ongelmaa, kun emme löydä yrityksiä hankkeisiimme, hän jatkaa.
Sanna Herttua-Laiho kannustaa muitakin kansainväliselle tielle ja käyttämään siihen liittyviä palveluja.
– Meillä ainakin kasvu tulee juuri ulkomailta, hän sanoo.
Pk-yritysbarometri toteutetaan kaksi kertaa vuodessa. Yrittäjälle sen tulokset toimivat taustatyökaluna oman yritystoiminnan kehittämiseen ja esimerkiksi investointien suunnitteluun. Pk-yritysbarometrin toteuttavat yhteistyössä Suomen Yrittäjät, Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Finnvera.