Rohkeita siirtoja oikeissa hetkissä – Marvacon tarinaan kuuluu kovaa työtä, rohkeita ratkaisuja ja hyvää tuuriakin
Tiia Jokisalo
1990-luvulla Marko Valkamo pallotteli monen nuoren tapaan sitä, mille alalle suuntaisi. Hän opiskeli ATK-alaa ja suunnitteli myös lentäjän ammattia. Valkamon isä, Vesa Valkamo, puolestaan oli pitkän linjan painaja, joka aloitti aikoinaan Valtion painatuskeskuksella ja eteni urallaan tuotannon johtoon.
Vuosikymmenen puolivälissä Vesa Valkamo löysi itsensä pohtimassa oman yrityksen perustamista, ja pyysi mukaan poikaansa.
Kummankin ammatilliset taidot olivat toisiaan täydentäviä, poika tunsi tietokoneet ja kuvankäsittelyn, isä puolestaan painoalan.
Yrittäjiksi lähdettiin kunnianhimoisesti, ja heti alkuun kaksikko osti Art Pro -ohjelmiston, joka oli tuohon aikaan valtavan kallis, mutta jolla sai tuotannon heti tehokkaasti liikkeelle.
Muutaman vuoden päästä oli jälleen rohkean siirron aika.
– Investoimme yli oman liikevaihdon laservalottimeen, jonka ansiosta saimme merkittäviä laadullisia eroja kilpailijoihin verrattuna. Meitä tultiin katsomaan ympäri Suomen isoista painotaloista, että ketkä ovat ne kaksi hullua, jotka näin tekevät.
Porin tuotantotoimipisteen Site Leader Vesa Maukonen, toimitusjohtaja Antti Mikkilä ja Marvacon toinen perustaja Marko Valkamo ovat tyytyväisiä Tiiliruukin tiloihin. Kuva: Tiia Jokisalo
Riski kannatti, sillä maine kasvoi ja kauppa lisääntyi. 2002 Marvaco myytiin mediayhtiö Talentumille, ja kaksikko jatkoi työssään ilman yrittäjän titteliä. Samoihin aikoihin, kun Vesa Valkamo oli jäämässä eläkkeelle, päätyi Talentum keskittämään toimintansa takaisin ydinalaansa.
Niinpä Marvacon tuolloinen uusi toimitusjohtaja Kai Lankinen sai ensimmäisenä työpäivänään tietää, että yritykselle pitää löytää uusi omistaja.
Toimitusjohtaja vietti vuoden päivät etsiä Marvacon arvoihin sopivaa ostajaa, mutta mikään ei oikein sopinut kuvaan. Päädyttiin management buyoutiin ja näin Marko Valkamo oli jälleen oman yrityksensä omistaja.
Talentum-vuosina Marvacoon oli myös sulautettu porilainen Sata-Flexo, joten Marvacon juuret ulottuivat nyt Satakuntaan. Myös kasvua oli tapahtunut.
– Myydessämme yrityksen meitä oli neljä henkeä ja ostaessamme sen takaisin työntekijöiden määrä oli 33.
Vuosi 2008 siis merkkaa Marvacolle vuotta, jolloin sen toiminta alkoi nykyisessä muodossaan. Tästä kymmenen vuoden kuluttua vuonna 2018 toimitusjohtajan pestiin astui yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Antti Mikkilä.
Marvaco on Pohjoismaiden suurin fleksolaattojen valmistaja ja johtava pakkausaineistojen tuotantoyhtiö. Maallikon termein Marvaco on graafisten aineistojen tuotantotalo sekä painotyökalujen valmistaja, jonka suurin asiakasryhmä on pakkaavan teollisuuden painotalot.
Vaikka yritys tai sen toimiala ei välttämättä monelle mitään sanokaan, ovat sen tuotokset kuitenkin kaikkien nähtävissä esimerkiksi suomalaisissa elintarvike- ja makeispakkauksissa.
– Asiakkainamme on tuttuja suomalaisia elintarviketuottajia ja pakkausvalmistajia. Puolet ruokakauppojen elintarvikehyllyjen pakkauksista on tavalla tai toisella ollut Marvacon käsissä, Mikkilä kiteyttää.
Marvacon tuotanto Suomessa sijaitsee Porissa ja Helsingissä. Lisäksi toimipiste löytyy Tampereelta, sekä tuotantoyksikkö Ruotsin Sunnesta.
Porin Tiiliruukkiin Marvaco muutti Ulvilassa sijaitsevista tiloista vuonna 2021.
– Nykyinen toimitila on meidän tarpeisiin muokattu ja remontoitu. Tulemme todennäköisesti viihtymään täällä pitkään, sillä tilat sopivat nykyaikaiseen tuotantoon erittäin hyvin, Mikkilä kertoo.
Marvacon tulevaisuus näyttää tässä hetkessä hyvältä. Pakkaustarve ei häviä mihinkään, toki materiaalit muuttuvat ja uudet innovaatiot muokkaavat alaa. Pakkauksiin on tulevaisuudessa tulossa suuri määrä EU-reguloituja muutoksia.
– Ne tuovat tullessaan ympäristöystävällisempiä tuotteita, eli materiaalimäärät pienentyvät esimerkiksi materiaalipaksuuden osalta ja kierrätettävyys paranee.
– Uskomme suomalaiseen teollisten palveluiden tuotantotapaan, hyvään palveluun ja tekniseen edelläkävijyyteen. Uskomme myös pakkausalaan, joka on miljardien megamarkkina maailmanlaajuisesti. Olemme ylivoimainen markkinajohtaja ja haluamme jatkaa tällä tiellä, Mikkilä summaa.
INFO:
– Marvaco on Pohjoismaiden suurin fleksolaattojen valmistaja ja johtava pakkausaineistojen tuotantoyhtiö. Sen asiakkaita ovat pakkauspainot ja brändiomistajayritykset.
– Marvaco käsittelee vuosittain jopa 30 000 pakkausulkoasua 50 ammattilaisen voimin Suomessa ja Ruotsissa.
– Toimipisteet sijaitsevat Suomessa Helsingissä, Porissa ja Tampereella sekä Ruotsissa Sunnessa.
– Alkuperäinen Marvaco on perustettu 1995. Nykyisessä muodossaan yritys on toiminut vuodesta 2008.