Satakunnan vuoden nuori yrittäjä: "Jotain olemme tehneet oikein
Säkylän Katismaan saaressa ravintolaa ja saunatoimintaa pyörittävä Katariina Kuusisto on Satakunnan vuoden nuori yrittäjä 2025.
Tuija Saarinen
Suomen ihanin yleinen sauna sijaitsee Katismaan saaressa Säkylässä, ja sitä pyörittää Satakunnan vuoden nuori yrittäjä 2025 Katariina Kuusisto yhdessä avopuolisonsa Eero Silorannan kanssa. Lokakuisena päivänä Pyhäjärvi kimmeltää auringonpaisteessa ja houkuttelee pulahtamaan virkistävään veteen saunan kautta. Lauteilta voi ihailla isosta ikkunasta upeaa järvimaisemaa.
Suomen ihanimman yleisen saunan titteli on peräisin viime vuodelta, jolloin Kotiliesi-lehti järjesti aiheesta äänestyksen. Katismaan Saaren sauna sai 26 prosenttia äänistä ja nappasi ykköspaikan. Myös Satakunnan Yrittäjiltä tullut tuore Satakunnan vuoden nuori yrittäjä -palkinto lämmittää Kuusiston mieltä.
– Tunnustus tuntuu todella hyvältä. Olemme tehneet täällä todella paljon töitä. Ajattelen kuitenkin, että teen sen, mitä homma vaatii pyöriäkseen, en mitään ihmeellisiä taikatemppuja, toteaa Kuusisto vaatimattomasti.
Raumalainen Kuusisto on palkittu nuorena yrittäjänä myös vuonna 2023, jolloin hän sai Säkylän vuoden nuori yrittäjä -palkinnon.
– Tällaiset tunnustukset tuovat aina lisää näkyvyyttä. Satakunnan vuoden nuori yrittäjä -palkinto tuo toivottavasti vielä lisää kävijöitä sadan kilometrin säteeltä.
Säkyläläisten lisäksi vakituisia kävijöitä on Porista, Raumalta, Loimaalta, Huittisista ja Turusta.
– Jotain olemme tehneet oikein, jos tänne jaksetaan tulla reilun tunnin matkan takaa.
Kuusisto on pyörittänyt Katismaan saaren toimintoja vuodesta 2022. Vielä alkuvuonna 2023 saaressa oli saunojen lisäksi vain pieni kahvio ja kahdeksan hengen pöytä. Nyt paikalle on rakennettu 150-paikkainen lasiseinäinen ravintolasali ja osittain järven päällä lepäävä ulkoterassi, jossa on 200 istumapaikkaa.
– Nyt palvelemme ympäri vuoden. Talvikaudella palvelut keskittyvät saunaan ja avantouintiin sekä tietysti ravintolaan. Erityisesti meidän pizzojamme tullaan kauempaakin syömään. Päätimme jatkaa pizzojen leipomista nyt syksylläkin niin kauan kuin kysyntää riittää.
Pizzojen lisäksi Katismaan saari tunnetaan luonnollisesti ainutlaatuisesta miljööstä.
– Ne, jotka tulevat ensimmäistä kertaa tänne, mykistyvät tästä paikasta. Etenkin auringonlaskut ovat huikeita. Kun hämärä saapuu, sytytetään kynttilät sisälle ja laitetaan takkaan tuli.
Katismaan Saaren sauna on valittu Suomen ihanimmaksi yleiseksi saunaksi. Isosta ikkunasta voi ihailla Pyhäjärveä. Saunoja on kaksi. Niiden kiukaat ovat öljylämmitteisiä.
Katismaan saunojen kiukaat ovat öljylämmitteisiä. Kiukaat takaavat tasaiset löylyt.
Avantouinnin suosion kasvu on näkynyt myös Katismaassa.
– Yli 30 vuotta käyneiden vakkarien lisäksi mukaan on tullut nyt myös nuoria. Moni on innostunut avantouinnista sen terveysvaikutusten takia.
Kesäkaudella Katismaan Saari -ravintolassa on perjantaisin ja lauantaisin livemusiikkia.
– Viime kesänä meillä oli yli 20 artistia, muun muassa Joel Hallikainen, Janne Tulkki, Isto Hiltunen ja Anneli Mattila.
Katismaan Saari on merkittävä työllistäjä Säkylässä. Kesällä työntekijöitä on yhteensä 25. Talvikaudella saaressa työskentelee yrittäjäpariskunnan lisäksi kaksi täysipäiväistä työntekijää.
– Olemme saaneet paljon positiivista palautetta muun muassa siitä, että työllistämme nuoria. Osa heistä oli meillä jo neljättä kesää.
Työmatka Raumalta on pitkä, mutta kaikki aika käytetään hyväksi.
– Eero ajaa ja minä teen kännykällä tukkutilauksia. Yhdessä mietitään tarjouksia.
Tulevaisuudensuunnitelmissa ja -unelmissa olisivat jonkinlaiset majoitustilat.
– Siitä pitää kunnan kanssa keskustella, sillä emme omista saarta. Muutama mökki olisi haaveissa. Ajatuksena olisi myös, että livemusiikkia olisi tarjolla esimerkiksi kerran kuussa myös talvikaudella. Tai sitten voisimme pitää silloin tällöin vaikkapa viinitastingin tai tapas-illan.

