Satakunnan Yritystilin uusi toimitusjohtaja haluaa olla yrittäjien tukena
Satakunnan Yritystilin uusi toimitusjohtaja Timo Juusela on aina tykännyt työskennellä yrittäjien kanssa. Jokainen case on innostava ja erilainen.
Katri Mäenpää
Laskentatoimen ekonomiksi valmistunut ja isoissa yrityksissä sekä yrittäjänä ohjelmistokehittämisessä toiminut Timo Juusela on Satakunnan Yritystili Oy:n uusi toimitusjohtaja. Työssään hän aloitti 22. heinäkuuta, joten hän on vasta päässyt tutustumaan talon ihmisiin ja toimintaan.
– Olen todella kiitollinen, että minut valittiin tähän tehtävään. Tiedän jo nyt, että meillä on talossa älyttömän hyvät asiantuntijat. Puitteet ovat kunnossa, joten pääsen itse keskittymään esimiestyöhön ja eräänlaiseen valmentamiseen. Huolehdin siitä, että työtaakkaa ei kenelläkään ole liikaa eikä liian vähän. Lisäksi tehtävänäni on luoda yhteishenkeä.
Juuselan työhistoriaan kuuluvat muun muassa työskentely Telialla, Festumilla ja kansainvälisen tilintarkastustoimijan KPMG:n palkkalistoilla. Vaikka laskentatoimi on ollut hänen pääaineenaan, kaikissa työtehtävissä Juusela on keskittynyt kehittämiseen. 1990-luvulla hän aloitti Telialla ja pääsi näkemään lähietäisyydeltä kännykkävallankumouksen.
– Kun aloitin Telialla, silloinen toimitusjohtaja sanoi, että pian jokaisella suomalaisella on taskussaan oma matkaviestin. Hänen lausahdukselleen naurettiin, mutta ei tunnu ajatus hassulta enää. Jo silloin Telialla oli valtavat projektit ja pääsin kehittämään yrityksen laskutusta. Siitä johkaannuin vähitellen ohjelmistokehityksen puolelle, Juusela kertoo.
Ennen kuin Timo Juusela aloitti Satakunnan Yritystilissä, hän toimi yrittäjänä. Omassa yrityksessä kehitettiin uusi sovellus laskunmaksuun ja maksuaikapalveluun.
Satakunnan Yritystilin toimitusjohtajaksi Juusela halusi hakeutua kahdesta eri syystä. Ensimmäisenä syynä oli hänen koulutuksensa taloushallinnosta, josta hän on aina ollut kiinnostunut.
– Toinen syy on se, että olen aina tykännyt tehdä yhteistyötä yrittäjien kanssa. Jokaisen yrittäjän tarina ja tausta on erilainen. Lisäksi yrittäjänä itsekin tiedän, että kirjanpitotoimisto on yrittäjän oikea käsi. Kirjanpitäjä saa toimia yrittäjän tukena ja keskustella kaikista muistakin kuin talouteen tai verotukseen liittyvistä asioista. Niistä syntyy usein ihan ystävyyssuhteita.
Ensivaikutelma uudesta työstä ja työyhteisöstä on Juuselan mielestä pelkästään positiivinen. Hänet on otettu hyvin vastaan ja häntä on perehdytetty hyvin tehtävään.
– Kun firmassa on hyvä henki, sen todella tuntee, että siinä on oikeasti hyvä henki. Olen nähnyt, että täällä tiimityöskentelyn kulttuuri on jo viety todella pitkälle. Usein huomaan, että yhteen työhuoneeseen on kokoontunut vähintään kaksi asiantuntijaa miettimään ratkaisua yhteen ongelmaan. Myös kahvikeskustelut ovat hyviä, paljon asioita tulee niissä ilmi.
Juusela näkeekin, että toimivaa konseptia on turha muuttaa, vaan hänen tehtävänsä on pitää laiva samassa kurssissa.
– Toki voin tuoda siihen jotakin omia mausteita kehityspuolelta, hän suunnittelee.
Timo Juusela on pelannut koko ikänsä jääkiekkoa ja edelleen hän aktiivinen veteraanikiekkoilija. Sieltä kumpuaa viittaukset valmentamiseen ja tiimipelaamiseen.
– Käyn pelaamassa kolme kertaa viikossa Tyynemmän Yrityksen kanssa ja oikein odotan niitä päiviä, kun on jääkiekkoa. Pukukoppi on oma Narnian maailma, jossa kaikki ylimääräiset ajatukset katoavat. Jääkiekko tarjoaa minulle täydellisen kompinaation. Siinä yhdistyvät sosiaalinen puoli, koska lätkäkavereista on tullut hyviä ystäviä, peli tuo mukanaan kilpailullisuutta ja kaiken lisäksi lajissa tulee kunnolla hiki.
Muuten vapaa-aikaan kuuluvat perhe eli puoliso ja jo omilleen opiskelemaan muuttaneet lapset sekä 3-vuotias kultainennoutaja Stella.
– Stella on lievästi sanottuna addiktoitunut frisbeehen, koiralla on aina kiekko mukana. Stellan kanssa tulee ulkoiltua päivittäin pitkiä metsälenkkejä. Erityisesti syksyisin metsälenkkeihin yhdistyvät myös sienestys.
Lisäksi kesäaikaan Timo Juusela pelaa golfia ja padelia sekä mökkeilee Kuuminaisissa.
– Voisi sanoa, että olen aika aktiivinen: ulkoilu, liikunta sekä perheen ja koiran kanssa puuhailu tuovat juuri sopivasti vastapainoa arkeen.
Nina Salonen pyörittää tyytyväisenä Sinistä Lounashuonetta. Syksyllä yritys tulee rekrytoimaan lisää henkilökuntaa.
Missä syötiin?
Sininen Lounashuone vaihtoi omistajaa viime keväänä, kun Nina Salonen perheineen osti yrityksen liiketoiminnan. Perhe on aikaisemmin pyörittänyt Hyvelän majaa, joka toimii juhla- ja kokoustilana. Syyskuun alusta alkaen he keskittyvät kuitenkin vain Mikkolassa sijaitsevan lounasravintolan pyörittämiseen.
– Olemme pyörittäneet Hyvelän majaa nyt neljän vuoden ajan ja nälkä tuntuu kasvavan syödessä. Siellä lounaan aloittaminen oli mahdotonta sijainnin vuoksi. Mietimme, että ostaisimme liiketoiminnan, vaikka kilpailu alalla on kovaa.
Perhe teki ratkaisun, koska Sininen Lounashuone on alueella tunnettu. Ravintola on toiminut jo 40 vuotta, joten sillä on vakiintunut asiakaskunta.
– Lopullisen päätöksen teimme, kun juttelin tuttuni kanssa. Hän on pyörittänyt tätä ravintolaa ensimmäiset 20 vuotta ja hän kehotti tarttumaan tilaisuuteen. Seuraavilla omistajilla ravintola oli myös 20 vuotta, mutta me emme varmaan ihan niin pitkään pysty toimimaan. Oma ikä ainakin taitaa tulla vastaan, vaikka lapset osallistuvat myös ravintolan töihin, Salonen naurahtaa.
Sininen Lounashuone tarjoaa perinteistä kotiruokaa. Nina Salonen kertoo, että se on ollut myös asiakkaiden toive.
– Teemme lähes kaiken alusta alkaen itse. Vain perunat tulee meille valmiiksi kuorittuina, koska aika ei riittäisi niiden kuorimiseen. Aloitan joka aamu työt kello 3.30, koska leivon myös leivät itse. Lisäksi tarjoamme lounaalla joka päivä jälkiruokaa.
Lounasravintolan lisäksi Sininen Lounashuone tulee toimimaan pito- ja juhlapalveluna. Ensimmäisiä tilaisuuksia on jo varattu alkavalle syksylle.
– Tila toimii arkisin lounastilana ja viikonloppuisin järjestämme juhlia. Syksyyn on suunnitteilla pientä paikan freesausta, jotta ravintola toimii myös juhlapaikkana paremmin.