Ulvilalainen entisöinti- ja verhoilualan yrittäjä luottaa käsityön voimaan
Käsityön arvostus ja vilkas kysyntä pitävät Tarja Salmisen kiireisenä.
Tiia Jokisalo
Friitala-talossa Ulvilassa sijaitsevan Patinawillan yrittäjällä Tarja Salmisella riittää töitä. Entisöinti- ja verhoilupuolella on ollut niin vilkasta, että viime vuonna hän ehti pitää lomaa vain viisi päivää. Kiire ei kuitenkaan ole vienyt työn iloa – päinvastoin.
– Olen ommellut ja tehnyt käsillä oikeastaan koko ikäni. Tämä ala tuntui heti omalta, Salminen kertoo.
Vuonna 2007 tie vei oppisopimuksella entisöinti- ja sisustusalan töihin Saganiin. Teuvalla hän täydensi osaamistaan suorittamalla pintakäsittelyn ja verhoilutöiden näyttötutkinnot. Yrittäjänä Salminen on toiminut nyt yksitoista vuotta.
Häntä kiehtoo työn monipuolisuus, jokainen projekti on erilainen.
– Entisöinnissä on hienoa nähdä, millaisia uniikkeja kalusteita saadaan aikaan, kun vanhalle annetaan uusi elämä.
Patinawillan tyypillinen asiakaskunta on yli viisikymppisiä, toki nuorempiakin joukossa on, mutta ei yhtä runsaasti. Työpöydälle päätyy paljon Artekin huonekaluja sekä perinteisiä tuoleja, joihin sidotaan uudet joustimet. Lisäksi kunnostetaan senkkejä, pöytiä ja tehdään tuolien pintakäsittelyjä. Eniten työllistävät kuitenkin juuri tuolit.
Yrittäjän arki on vauhdikasta.
– Teen yleensä montaa työtä lähes samaan aikaan. Päivät venyvät välillä pitkiksi, varsinkin kun työn alla on erityisen mielenkiintoisia kohteita.
Yksityisasiakkaiden lisäksi Salminen tekee runsaasti töitä yrityksille. Asiakkaina on ollut muun muassa ravintoloita, kuntosaleja ja kalustefirmoja.
Alan näkymiä ovat viime aikoina värittäneet suurten huonekaluketjujen eli Askon ja Sotkan konkurssit. Ne eivät ole vielä näkyneet suoraan verhoilualalla, mutta Salminen uskoo niiden voivan muuttaa kuluttajien ajattelua.
– Voi olla, että yhä useampi alkaa katsoa omia huonekalujaan sillä silmällä, kannattaisiko vanha kunnostaa uuden ostamisen sijaan.
Askon brändin ajautuminen konkurssiin hämmästytti kokenutta yrittäjää. Samalla hän muistuttaa kotimaisen huonekalutuotannon merkityksestä.
– Onneksi Suomessa tehdään edelleen huonekaluja, vaikka trendi on menossa vahvasti verkkotilauksiin.
Itse Salminen ei kiirehtisi ostamaan esimerkiksi sohvaa verkosta.
– En voisi tilata sohvaa kokeilematta sitä. Kankaita pitää saada hipelöidä, ja sävyt kannattaa aina katsoa kotona omassa valaistuksessa. Kehotan asiakkaitakin viemään mallipalat kotiin ennen päätöstä.
Patinawillassa työn ydin pysyy kuitenkin samana vuodesta toiseen: huolellinen käsityö ja ajatus siitä, että hyvin tehty kaluste kestää seuraavillekin sukupolville.

