Uskalla yrittää -kilpailu toi menestystä Poriin ja Ulvilaan
Peräti neljä satakuntalaista NYT-yritystä pääsi kansalliseen finaaliin Helsinkiin.
Petra Söder
Kauppakeskus Puuvillan käytävät täyttyivät toinen toistaan houkuttelevimmasta myyntipöydistä, kun nuoret esittelivät tuotteitaan ja yritystoimintaansa omilla messupisteillään Uskalla yrittää -aluekilpailussa.
– Jatkossa Varsinais-Suomen ja Satakunnan aluekilpailut järjestetään vuorovuosin Raisiossa ja Porissa, kertoo NYT-järjestön yrittäjyyskasvatuksen ja koulutuspalveluiden asiantuntija Simoné Kallio.
Pesuveljet Ulvila NYT -yrityksen Rasmus Rintamaa ja Leo Määttä olivat ajaneet mopoautonsa sisälle kauppakeskukseen tuodakseen messupisteen ja hinnoittelun houkuttelevasti esille. Pojat voittivat parhaimman NYT-yrityksen tittelin toisella asteella.
– Vaihdoimme oven edessä kesärenkaat, että saimme ajaa auton sisälle, he kertovat.
Leo Määttä ja Rasmus Rintamaa olivat ajaneet mopoauton sisälle Puuvillaan.
BastuPojat NYT on rakentanut yrityksensä kierrätettävien materiaalien ympärille. Pojat valmistavat saunatuoksuja itsekerätyistä koivunlehdistä ja sytykepaloja kierrätetystä steariinista. Yritys valittiin finaaliin parhaimpana liikeideana.
– Kaikki tuotteet liittyvät jotenkin saunaan. Uusimpana tuotteena meillä on saunatyynyt, jotka on valmistettu kierrätetystä pellavasta, kertovat Benjamin Fonsén, Viljami Riikonen ja Valtteri Jylli.
Benjamin Fonsén ja Viljami Riikonen edustivat BastuPojat NYT-yritystään. Myyntipuhe-tuomaristossa ollut Juuso Virtanen asioi yrityksen pisteellä.
Parhaimmalla myyntipuheella finaalipaikan voittanut Vesper Välimäen yritys TyyNYT valmistaa itsetekemiä kauratyynyjä ja myyntipiste oli rakennettu visuaalisesti houkuttelevaksi.
– Oli hienoa nähdä se into, millä nuoret olivat mukana myyntipuheiden pitämisessä, myyntipuheen tuomarina toiminut Juuso Virtanen Virtanen Yhtiöt Oy:stä kertoo.
Vesper Välimäki oli rakentanut myyntipisteensä visuaalisesti houkuttelevaksi.
Kasper Laitinen ja Perttu Ruuti ovat kehittäneet Pikapesu NYT -yritystään keksimällä koko ajan uusia ratkaisuja viedäkseen yritystoimintaansa eteenpäin. Myös tuomaristo huomasi tämän, sillä yritys valittiin parhaimmaksi NYT-yritykseksi perusasteelta.
– Järjestimme Julle Kallion kanssa somekampanjan, jossa tarjosimme hänelle autopesun ja hän mainosti meidän palveluitamme somessa. Teemme yhteistyötä paikallisen autokorjaamon kanssa, missä pesemme autot, Laitinen ja Ruuti kertovat.
Winnovan liiketoiminnan kakkosluokkalaiset Ava Laine, Tomas Mäkelä ja Jenna Rantanen esittelevät pisteellään Aurea Kultainen Hetki NYT -yrityksen huonetuoksuja ja soijavahasta valmistettuja kynttilöitä.
Yrittäjyyskasvatusta Pohjoisväylän koululla ja Porin Lyseossa opettava Kaisa-Kreetta Tervaselkä on innoissaan nuorten kiinnostuksesta yrittäjyyteen.
– Porin Lyseon yrittäjyysluokka kiinnostaa nuoria ja hakijoita on riittänyt joka vuosi. Olen niin ylpeä kaikista finaaliin päässeistä oppilaista, Tervaselkä kertoo.
Paras myyntipuhe -kilpailukategorian toisena tuomarina ollut Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Kari Varis näkee tärkeänä, että yrittäjyyttä tuodaan esille nuorille.
– On tärkeää, että nuoria saadaan kannustettua yrittäjyyteen ja se nähdään varteenotettavana urapolkuna, Varis kertoo.
Aluekilpailuun osallistui 55 yritystä ja 130 nuorta Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen oppilaitoksista. Liike-elämän ammattilaisista koostuva tuomaristo kiersi päivän aikana messupisteillä arvioimassa yrityksiä ja esittämässä kysymyksiä.
– Tuomariston kriteerit keskittyivät tänä vuonna yritysten kiertotalouteen, ekologisuuteen ja sosiaaliseen vastuuseen, Simoné Kallio kertoo.
Aluekilpailusta valittiin finaaliin kuusi yritystä. Porista finaaliin pääsi kolme yritystä; TyyNYT parhaimmalla myyntipuheellaan, BastuPojat NYT parhaimmalla liikeidealla, Pikapesu NYT valittiin parhaimmaksi NYT-yritykseksi perusasteelta ja toiselta asteelta Pesuveljet Ulvila NYT.
Nuoret yrittäjät suuntaavat huhtikuussa Helsinkiin, kun yrittäjyyskilpailu huipentuu Uskalla Yrittää -finaaliin, jossa yritykset kilpailevat Suomen mestaruudesta ja paikoista EM-kilpailussa.

