Viikonloppubuffet kutsuu Lauhansarveen – Neuvonnasta ollut hyötyä uudelle yrittäjälle
Viikonloppubuffet on vakiinnuttanut paikkansa asiakkaiden sydämiin. Lauhansarven yrittäjä André Fabig on tyytyväinen saamaansa alkavan yrittäjän neuvontaan ja opastukseen ja kannustaa hyödyntämään sitä.
Annina Lönnberg
Ravintola Lauhansarven yrittäjänä vuoden toiminut André Fabig katselee tyytyväisenä ravintolasalin isoista ikkunoista metsäiseen luontoon. Tammikuussa tehty iso sisustusremontti toi luontoa ja sen väritystä myös sisätiloihin. Seinät on maalattu kangasmetsän sävyillä ja kokonaisuus on harmoninen. Upeat luontokuvat tuovat tilaan luonnetta ja yksityiskohtia.
– Remontti toteutettiin tammikuussa, saimme tilasta kutsuvan ja luontomaisemaan sopivan. Sisustussuunnittelija Susanna Viertola löysi tilaan juuri ne elementit, joita toivoin, Fabig toteaa tyytyväisenä.
Lauhansarven viikonlopun lounasbuffet on vakiinnuttanut paikkansa ja siitä tullaan nauttimaan kauempaankin. Pääasiallisesti asiakaskunta tulee Satakunnan, Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueilta.
– Mökkimajoitus ja viikonloppubuffet ovat auki ympäri vuoden. À la carte on keväisin tarjolla keskiviikosta perjantaihin. Kesällä ravintola on auki keskiviikosta lauantaihin kello 12.30–18 ja sunnuntaina kello 16 saakka, jolloin lauantain tapaan tarjolla on viikonlppubuffet. Lisäksi järjestämme paljon juhlia ja muita tapahtumia.
– On ollut hienoa nähdä, kuinka viikonlopun lounastarjoilu on noussut suosioon. Lounasbuffetin lista vaihtuu joka viikko, joten asiakkaat eivät pääse kyllästymään, vaan saavat jokaisella kerralla uuden, erilaisen makuelämyksen, yrittäjä kertoo.
Lauhansarven lisäksi André Fabig huolehtii alueen mökkivuokrauksesta ja Kangasjärven leirintäalueesta kesällä. Lauhassa järjestetään kesällä useita juhlia. Myös vieressä sijaitseva Sahtiopiston kanssa ravintola tekee yhteistyötä. Kuva: Annina Lönnberg
Keittiömestarina pitkään esimerkiksi Ahlströmin Ruukilla toiminut Fabig haluaa tarjota ravintolassaan mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa. Ravintolan sijainnin vuoksi lähiraaka-aineiden jalostaminen lautaselle onkin ollut helppoa.
– Sijaitsemme ruokatuotantoalueella ja voimme käyttää muun muassa lähiriistaa, marjoja ja sieniä lähimetsistä, kalat tulevat Skaftungista ja juustot Isojoen omasta juustolasta, kurkut ja mansikat Siltajoen kasvitarhalta ja lihakin kasvaa lähialueella, Fabig luettelee.
Juhlapyhinä ravintolan sali on helposti varattu täyteen. Yrittäjä kehottaakin, että kannattaa olla hyvissä ajoin liikenteessä, jos haluaa järjestää erilaisia juhlia tiloissa. Alueella on monia eri tiloja, joissa juhlia voi järjestää. Tulevana kesänä Lauhansarvessa juhlitaan muun muassa häitä, syntymäpäiviä sekä sukujuhlia.
Yrittäjällä on paljon kehitysajatuksia tulevaisuutta varten. Hän suunnittelee kesäksi muun muassa villiyrittiteemaista lounasbuffettia, joka järjestettiin myös viime vuonna.
– Se herätti paljon kiinnostusta, asiakkaat hakivat makuelämyksiä sekä vinkkejä myös omaan kokkaukseensa. Tärkeintä on herättää mielenkiinto ja saada asiakkaat innostumaan, Fabig toteaa.
Ravintola on kuunnellut myös lähialueen asukkaita ja tulevana kesänä se on arkisin auki tunnin pidempään kuin viime kesänä. Yrittäjä toivoo, että asiakaskunta seuraisi yrityksen viestintää somessa ja verkkosivuilla.
– Ilmoitamme hyvissä ajoin yksityistilaisuuksista ja tapahtumista somessa ja verkkosivuilla. Tänne tullaan yleensä tarkoituksella, joten vierailu kannattaa suunnitella etukäteen, emme halua, että kukaan pettyy saapuessaan tänne, Fabig muistuttaa.
Jarkko Koskinen vastaa Satakunnan Yrittäjien toimistolla omistajanvaihdos- ja hankintaneuvonnasta. Kuva: Vesa Saivo
Neuvonnasta ollut hyötyä uudelle yrittäjälle
André Fabig on tyytyväinen myös ratkaisuunsa ryhtyä yrittäjäksi juuri Isojoen Lauhansarven ravintolaan.
– Ensimmäinen vuosi on ollut lyhyesti sanottuna toiminnallinen ja opettavainen. Olen aiemmin toiminut pitkään palkkatöissä ja yrittäjäksi lähteminen oli todella harmaalla alueella. Mutta sain siihen paljon apua ja neuvontaa, olen siitä erittäin tyytyväinen. Satakunnan Yrittäjien toimistolla omistajanvaihdos- ja hankintaneuvonnasta vastaava Jarkko Koskinen antoi neuvoa ja opasti konkreettisesti askel askeleelta, kuinka toimia, ja mistä saa asiantuntija-apua, Fabig toteaa.
Satakunnan Yrittäjien tuottama omistajanvaihdosneuvonta on kuntien tarjoamaa palvelua yrityksen myynti- tai ostotilanteissa. Neuvonnasta saa opastusta varsinkin aivan alkuvaiheessa.
– Neuvonnan tarkoituksena on antaa opastusta, mihin asioihin kiinnittää huomioita, minkälaisia laskelmia tai asiantuntijoita tarvitaan ja myös, mistä voi hakea rahoitusta ja mitä sitä varten tarvitaan, Jarkko Koskinen kiteyttää.
– Neuvonnassa annettiin esimerkiksi yhteystietoja asiantuntijoille, jotka auttoivat yrityksen ostotilanteessa arvomäärityksessä sekä lakiasiantuntijoita asiakirjojen laadinnassa, Fabig tiivistää.
Hän sai neuvoja myös Prizztechistä ja Uusyrityskeskus Enter Satakunnasta.
Neuvonnan kautta Fabig löysi myös rahoituskanavia.
– Alkuneuvonta on maksutonta ja siinä annetaan yrityksen hankintaa tai myymistä harkitsevalle neuvoja niin, että hän tietää, mihin pitää ja kannattaa olla yhteydessä. Esimerkiksi Andrén kanssa kävimme yhdessä läpi, mistä löytää apua arvonmääritykseen tai sopimusten, kuten kauppakirjan, laatimiseen. Liikkeelle lähdetään askel askeleelta ja edetään järjestelmällisesti, jotta omistajavaihdokset saadaan maaliin mahdollisimman jouhevasti, Jarkko Koskinen kertoo.
Yhteistyö on pelannut hyvin myös yli maakuntarajan, sillä Lauhansarvi sijaitsee Isojoella Etelä-Pohjanmaalla ja Fabig asuu Satakunnassa.
– Sain apua myös Porin Prizztechiltä ja Suupohjan Leaderilta. Kävin yrittäjäkurssin ja sain anottua uuden yrittäjän starttirahaa ja Leaderista yritystukea omistajanvaihdokseen. Näiden avulla yrittäjäksi ryhtyminen oli suhteellisen riskitöntä, sillä tiesin, että saan ainakin asiantuntijoiden palkkiot ja laskut maksettua. Ehdottomasti kannattaa olla yhteydessä neuvontaan ja kysyä apua, näin jää monta kuoppaa astumatta, Fabig kannustaa.
Fabig on kiitollinen myös yhteistyöstä Isojoen kunnan, kunnan muiden yrittäjien ja yrittäjäyhdistyksen kanssa. Myös aiemmin tiloissa toiminut yrittäjä Teppo Toivanen on ollut uuden yrittäjän tukena. Lauhansarven ravintolan lisäksi Fabigin yritys huolehtii alueen mökkivuokrauksesta sekä kesäkaudella Kangasjärven leirintäalueen pyörittämisestä.

