Joni-Pekka Rajala kaksoisjohdossa rallicrossin SM-finaaliin
Autokrossiluokan voitto ja SuperCarien kolmostila nostivat Joni-Pekka Rajalan rallicrossin SM-sarjan kaksoisjohtoon Oulussa ajetussa sarjan viimeistä edellisessä osakilpailussa. Porilainen autourheilutaitaja varmisti samalla kiinnityksen molempien luokkien mitalisijoihin.
Syyskuussa Joensuussa ajettavassa viimeisessä osakilpailussa Rajala lähtee tavoittelemaan autokrossin Suomen mestaruutta kahden pisteen erolla toisena olevaan kotkalaiskuljettaja Joni Turpeiseen.
SuperCareissa Rajalan etumatka Valkealan UA:n Jari Tuuriin on vain yksi piste ja ero kolmantena olevaan, Oulussa ensimmäiseen osakilpailuvoittoonsa yltäneeseen oriveteläiskuski Jukka Pykäläiseenkin on vain viisi pistettä.
– Tasaista on. Autokrossin hopea ja Supercarien pronssi näyttäisivät olevan varmoja, mutta muuten sijoitusten osalta kaikki on vielä mahdollista. Nyt tuli hyvät pisteet, vauhti riitti ja kalusto toimi hienosti. Iso kiitos onnistumisesta kuuluu tottakai myös huoltoporukalle ja Vaaranmaa Racingille, yhteistyökumppaneita tietenkään unohtamatta. Tästä on hyvä jatkaa kohti ratkaisukisaa, kiitteli jo 66 SM-mitalia urallaan saavuttanut Rajala viikonvaihteen kisan jälkeen.
Ennen 7. syyskuuta Joensuussa ajettavaa rallicrossin SM-finaalia Joni-Pekka Rajala ehtii vielä tavoittelemaan joukkueensa mukana mitalisijoja parin viikon kuluttua Porissa ajettavassa jokamiesluokan SM-liigakilpailussa.
Rallicrossin SM-pisteet 3/4 osakilpailua:
Autokrossi: 1.) Joni-Pekka Rajala NoorMK/UA 64 pistettä, 2.) Joni Turpeinen KotkaUA 62 p., 3.) Joona Ojala AL-Härmä 40 p.
SuperCar: 1.) Joni-Pekka Rajala 58 pistettä, 2.) Jari Tuuri ValUA 57 p., 3.) Jukka Pykäläinen OrSUA 53 p.