Karhut rämpii tappiokierteessä – porilaisten alkukauden saldona on kaksi voittoa ja kolme tappiota
Karhut kohtaa kotonaan SBS Wirmon. Ennakkoveikkauksissa joukkueet sijoitettiin Divarin ääripäihin.
Vesa-Pekka Järvelä
Jani Jormakan valmentaman Karhujen kurssi on lupaavan startin jälkeen kääntynyt laskuun. Erityisesti roima Blackbirds-tappio oli kotijoukkueelta heikko esitys. Aneeminen suoritus oli myös perjantain vieraspeli FBC Turkua vastaan. Tuliaisina Poriin oli vain yksi piste.
– Urheilu on tällaista. Se on aina live-tilanne, eikä pelin käänteitä voi koskaan tietää. Vastassa oli paras joukkue, jota vastaan olemme tällä alkukaudella pelanneet, sanoi Karhujen toiseksi joukkueenjohtajaksi Markku Mäkelän rinnalle tullut Antti-Jussi Härkönen.
– Se hämää hieman, kun vastassa on nousijajoukkue. Blackbirds oli viime vuonna sarjaporrasta alempana ylivoimainen. Keravalaiset pelasivat nyt loistavasti, ja ansaitsivat voittonsa. He olivat hyviä sekä pallollisena että pallottomana hyviä. Joukkueessa oli taitavia ja urheilullisia kavereita. Myös joukkueen pelitapa näytti selkeältä, joten ei ole ihme, että BBU keikkuu sarjan keulilla, pohti 20 vuotta sitten uransa päättänyt Härkönen.
Peliurallaan maajoukkueessakin esiintynyt Härkönen korosti, että Blackbirds oli Karhuille oiva mittari siitä missä Divarissa mennään juuri nyt.
– Divari on tätä nykyä sen verran laadukas sarja, ettei kannata rakennella turhia pilvilinnoja vaikka takana onkin onnistunut viime kausi. Tästä pitää ottaa oppia ja kyetä parantamaan. Jokainen peli on jatkossakin tärkeä. Se on kuitenkin rohkaisevaa, että porilainen salibandy on kaikin tavoin noususuhdanteessa, muistutti Härkönen.
Joukkue lähtee Wirmo-kamppailuun kolme perättäistä tappiota niskassaan. Jormakan ryhmä oli samankaltaisessa tilanteessa myös edellisillä kausilla. Silloin Karhut onnistui kääntämään kurssinsa, ja joukkue kipusi kärkikahinoihin.
Sarjanousija Blackbirds antoi Karhuille oppitunnin. Porilaiset puolestaan hakivat perjantaina voiton Turusta. Kuva: Vesa-Pekka Järvelä
Keväällä liiganoususta taistellut porilaisryhmä on jälleen nostettu ennakkoveikkauksissa Divarin terävimpään kärkeen. Mynämäkeläinen SBS Wirmo on puolestaan asiantuntijoiden kaavailuissa sijoitettu sarjan peräpäähän.
Yllätykset ovat kuitenkin salibandynkin suola. Monelle Divarin keskikastiin veikatun Blackbirdsin räjähtävä alkukausi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla on yllättänyt. Sarjanousija keikkuu Divarin kärjessä.
Blackbirds-peliä edelsi hiljainen hetki Ville Mattilan muistolle. Kuva: Vesa-Pekka Järvelä
Rivejään vahvistanut BBU näytti vahvuutensa myös toissasunnuntaina. Keravalaiset antoivat kotijoukkueelle täystyrmäyksen, ja näyttivät taitotasonsa heti avauserässä. Summerin soidessa taululla olivat murskalukemat 2–9.
– Pieni lohtu oli se, ettei vastustaja yltänyt kaksinumeroisiin voittolukemiin. Latauksen pitäisi olla kohdallaan, mutta esityksemme oli kuitenkin luokaton – se suoraan sanoen hävettää. Varsinkin kun kyseessä oli Karhujen pidetyn ex-pelaajan Ville Mattilan muisto-ottelu, sanoi kapteeni Markus Hautaoja BBU-tappion jälkeen.
Kapteeni Markus Hautaoja toivoo joukkueelta ryhtiliikettä. Kuva: Vesa-Pekka Järvelä
Yli 150 ottelua Divarissa pelannut Hautaoja myönsi, että vastassa oli erinomainen joukkue. Kipparia se ei hirveästi yllättänyt.
– Valmennus skouttaa jokaisen vastustajan. Blackbirds oli aloittanut räväkästi, ja oli nytkin ensihetkistä alkaen tehokas. Vastustaja käänsi peliä nopeasti, ja oli maalipaikoissa tehokas. Me jäimme kieltämättä telineisiin. Kaikki kunnia silti vastustajalle. 0–4-tilanteesta on vaikea nousta, kun oma peli ei kulje. Emme yksinkertaisesti saaneet liukkaita keravalaisia kuriin, ja jätimme maalivahdillemme Ville Laxille turhan ison urkan, harmitteli Hautaoja.
Karhujen 28-vuotias kapteeni palasi kasvattajaseuraansa kaudeksi 2023-2024. Sitä ennen Hautaoja edusti neljän vuoden ajan Hämeenlinnan Steelersiä, jonka paidassa Hautaojalle kertyi yli 70 liigaottelua.
– Me joudumme tällä hetkellä tekemään hirveän määrään duunia, saadaksemme aikaan maalipaikkoja ja sitä myötä osumia. Niinä vuosina, joina olen Karhuissa itse pelannut, olen havainnut, että meille sopii paremmin altavastaajan asema. Parin viime kauden aikana sarjan alku on ollut meille vaikea. Tänä syksynä saimme pari voittoa alle, ja ajattelimme, että jatko sujuu omalla painollaan. Näinhän se ei kuitenkaan ole. Nyt nähdään, että jokainen matsi pitää pelata täysillä alusta loppuun, muistuttaa Karhujen kapteeni.

