Lukolta odotetaan nuorten esiinmarssia, Ässissä luotettiin nuoriin jo viime kaudella
Satakuntalaiset jääkiekon lippulaivat Lukko ja Ässät hakevat vielä viimeisiä vahvistuksia. Muutama avainpaikka on molemmilla auki, mutta hätäratkaisuja ei tarvitse tehdä.
Pauli Uusi-Kilponen
Lukko sai Aleksi Saarelasta kovan vahvistuksen. Ruotsalaislehti Expressen uutisoi, että Leijonissakin esiintynyt puolustaja Peetro Seppälä (25) pelaisi ensi kaudella Lukossa. Samoin julkisuudessa on liikkunut tietoja Kiekko-Espoon hyökkääjä Santeri Virtaisen (27) Raumalle siirtymisestä. Jos tällaiset siirrot saavat vahvistuksen, alkaa Lukon paketti olla yhtä tai kahta vaille kasassa.
Lukko julkaisi pitkän listan lähtijöistä. Enimmäkseen kyse oli pelaajista, joista ei Lukko halunnut pitää kynsin hampain kiinni. Samalla ulkomaalaisteen pelaajien määrä Lukossa lähes puolittuu. Heitä tulee olemaan 6–7, kun viime kaudella heitä oli pitkälle toistakymmentä.
Harmillista oli Atte Joen lähtö HIFK:hon. Hänen kaltaisiaan nuoria olisi hyvää ajaa sisään vakiomiehistöön tuomaan jatkuvuutta.
Lukon ensi kauden nimilista on yhä tasokas. Menestys ei jää materiaalista kiinni. Aleksi Saarela on loistava vahvistus, ja hän tuo tulivoimaa sekä monipuolisuutta ylivoimiin.
Alex Beaucagen ja Jami Krannilan jatkaminen Lukossa oli niin ikään hyvä uutinen. Samoin Nuutti Viitasalon.
Yleisön suuri odotus kohdistuu nyt Lukon nuoriso-osastoon. Loistavan alkukauden pelanneen Arttu Välilän odotetaan nyt saavan peliaikaa niin tasakentällisin kuin ylivoimissa. Sama tilanne on Leo Tuuvan kohdalla. Peliaikaa pitäisi tulla ja paikka kahdessa kärkiketjussa.
Pakki Jirko Tukiainen pelasi jo viime kaudella muutaman liigapelin, eikä yhtään hassummin. Seitsemännen pakin paikka antaisi hänelle hyvän mahdollisuuden sisäänajoon liigatasolle. Myös jo viime kaudella väläytelleeltä Lenni Hämäläiseltä on lupa odottaa lopullista läpimurtoa.
Lukolla siis on riveissään monta sellaista pelaajaa, joiden kehitys voi vahvistaa joukkueen iskukykyä jopa enemmän kuin ulkopuoliset hankinnat.
Itse asiassa Ässät on jo useana kautena näyttänyt esimerkkiä nuorten pelaajien rohkeasta nostamisesta pelaavaan kokopanoon, jopa kärkiketjuihin. Paras esimerkki on junioreista nostettu Sakari Kostilainen, 19, joka otti ennakkoluulottomalla esityksellään paikan ykkösketjun laidassa. Hän teki ratkaisevia maaleja ja oli pudotuspeleissä joukkueen tehokkaimpia. Ässät nosti myös junioreista Eemeli Heinilän pudotuspeleihin.
– Meidän tapamme toimia perustuu jatkuvuuden ideaan. Eli pyrimme siihen, että liigajoukkueeseen nostetut nuoret ottavat seuraavalla kaudella isompaa ruutua. Näin on tapahtunut esimerkiksi Patrik Juholan ja Nestor Noivan kohdalla. He muodostivat jo Jonne Tammelan kanssa tehokkaimman ketjumme, sanoo Ässien urheilujohtaja Jarno Kultanen.
Myös sellaiset pelaajat kuin Feetu Knihti ja Otso Ylitalo nostivat tasoaan – erityisesti Knihti. Rami Määttä taas on noussut joukkueen jonkinlaiseksi kulttipelaajaksi ja ykköspuolustajaksi Kasper Puution ohella.
Ässillä ei tunnetusti ole varaa moneen huippuhankintaan. Pelaajabudjetti on lähes miljoona euroa pienempi kuin Lukolla.
– Lähtökohta pelaajahankinnoissa ei ole se, että haemme 30 maalia kaudella tehneen pelaajaan, vaan se, että yritämme löytää sellaisen, joka tekisi meillä sen 30 maalia, Kultanen filosofoi.
Ässät hakee vielä kolmea kärkipään pelaajaa. Seurassa luotetaan siihen, että imua Poriin on. Etenkin nuoret lahjakkuudet ovat nähneet, että Ässissä voi nousta nopeasti merkittäväänkin rooliin, koska seura tarjoaa rohkeasti nuorille näyttöpaikkoja.
Ässistä lähti kovan luokan pelimiehiä, kuten kapteeni Jan-Mikael Järvinen, Dylan Fabre ja Kasper Puutio. Kultanen kiittelee sitä, että vaihtuvuutta on lopulta vähän. Runko pysyi hyvin kasassa.
Jonne Tammelan jatko Porissa on auki. Lasse Boelius jatkaa ensi kaudellakin Ässissä. Miro Karjalaisella on kesä aikaa kuntoutua. Varmaa ei hänen pelaamisensa ole.

