MM-jääpallo tuo kansainvälisyyttä Karhupaanalle
Pori isännöi 12.–18. tammikuuta jääpallon MM-kisoja. Kymmenen joukkueen turnaukseen lähdetään paitsi onnistunut tapahtuma myös kirkkaimmat mitalit mielessä.
Vesa-Pekka Järvelä
Tammikuu 2025 ja Talviklassikko. Tammikuu 2026 ja MM-kisat. Luistinten alla on jäätä ja paikkakin on sama. Vain laji vaihtuu.
Porin tuleva urheiluvuosi käynnistyy jälleen näyttävästi. Monien utopistisena pitäneestä haaveesta tulikin yllättäen totta. Kansainvälisen Jääpalloliiton hallitus päätti aiemmin tänä vuonna, että Porissa pelataan tammikuussa sekä miesten että naisten maailmanmestaruudesta.
Vuoden 2026 MM-kisat piti alun perin järjestää Ruotsissa, mutta kisaisännäksi vaihtuikin Suomi.
– Seurallamme on juhlavuosi. MM-isännyys tuo 60-vuotiseen taipaleeseemme upean lisän. Turnauksen isännöintivastuu tuntuu hienolta, mutta se tekee myös nöyräksi. Arvokisat on meille valtava ponnistus, mutta luotan talkooväkemme taitoihin ja sitoutumiseen, korostaa Narukerän puheenjohtaja Jani Raukko.
MM-kisojen järjestäminen on vapaaehtoistyötä. Heidän panostaan tarvitaan jo ennen Karhupaanan kisapäiviä. Turnauksen aikana talkooväkeä tarvitaan päivittäin erilaisiin tehtäviin kymmeniä päivässä. Kaikkiaan vapaaehtoisia kaivataan Raukon mukaan satoja.
– Järjestelyt etenevät aikataulussa, mutta tehtävää on paljon. Se tuntuu helpottavalta, että kiinnostusta on jo oman seuran ulkopuolelta riittänyt runsaasti. Heille ja seurayhteisön väellemme meillä on tarjottavana monipuolisia työtehtäviä.
Jani Raukko on yksi MM-hankkeen puuhamiehistä. Kuva: Vesa-Pekka Järvelä
MM-kisoissa on mukana kaikkiaan 10 joukkuetta. Miesten kisoihin osallistuu kuusi maata: Suomi, Hollanti, USA, Norja, Ruotsi ja Unkari. Naisten turnauksessa pelaavat USA, Norja, Ruotsi ja Suomi.
– Miehet aloittavat 12. päivä ja naiset paria päivää myöhemmin. Päivittäin otteluita pelataan kolme-neljä. Loppuviikosta mukaan tulee myös YLE Urheilu.
Sotaisan itänaapurin boikotti on jättänyt kansainväliseen jääpalloon ison aukon.
– Venäjän puuttuminen on tietysti lajin kannalta harmiteltavaa, mutta luonnollisesti täysin oikea ratkaisu. Kaikesta huolimatta Poriin saadaan hyvä kattaus. Ruotsi kuuluu vuodesta toiseen lajin ehdottomaan eliittiin, mutta uskon, että Suomi haastaa hallitsevan mestarin vahvasti, eivätkä muutkaan osallistujamaat ole vailla mahdollisuuksia. Mielenkiintoa lisää myös naisten mukanaolo. Sekin korostaa tapahtuman yhteisöllisyyttä, pohtii Raukko.
Porille MM-kisat ovat historialliset. Jääpallon osalta MM-tason kilpailuja ei ole Porissa aiemmin järjestetty. Tapahtumakaupunki Pori saa näin ollen yhden merkittävän kilpailun kaupunkiin, joka täyttää hotellit viikon ajaksi keskellä kylmintä talvea. Yksi MM-hankkeen edistäjistä on ollut Raukko.
Pori on jääpallokaupunki.
– Kaupunki tukee tapahtuman järjestelyitä kokonaisuudessaan noin 150 000 eurolla. Kisojen keskiössä on paikallisuus. Luotan porilaisten ja satakuntalaisten yritysten lähtevän laajasti mukaan.
Raukko uskoo myös, että historiallinen tapahtuma kiinnostaa jääpalloväkeä, ja Poriin tullaan kauempaakin.
– Toiveena on, että mahdollisimman moni lähtee aistimaan ainutlaatuisen tapahtuman tunnelmaa. Olemme halunneet rakentaa urheiluväelle mahdollisimman matalan kynnyksen tapahtuman. Sitä edesauttavat pääsylippujen edulliset hinnat.
Tappiota järjestäjät eivät halua tehdä, mutta mielessä ei ole nyt bisneksen teko.
– Pääasia on, että yleisö tutustuu hienoon lajiin, kokee elämyksen ja viihtyy katsomoissa. Viihtymistä pyritään lisäämään myös kiinnostavilla oheistapahtumilla. Katsojia palvelevat muun muassa kioskit ja oma kisakylä VIP-ravintoloineen. Mielenkiintoa lisätään myös luomalla kisapäiviin erilaisia teemoja.
Attila Adamfi (oik.) luovutti 70-vuotisjuhlamitalin Porin kaupungille. Sen vastaanotti Lauri Kilkku.
Karhupaanan kiinteään katsomoon mahtuu 500 ihmistä. Sen turvallisuutta tullaan parantamaan.
– Kisojen yleisökapasiteetiksi on kaavailtu 3 000. Peleihin odotetaan runsaasti koululaisia ja opiskelijoita. Tekojääradan ympärille rakennetaan samantyyppiset katsomot kuin Bandyliigan finaalissa 2023. Se osoittautui oivaksi ratkaisuksi.
Länsirannikon tammikuinen sää on aina arvaamaton. Taivaalta voi tulla tavaraa eri olomuodoissa.
– Voi olla suojasää tai paukkuva pakkanen, mutta varmaa on, että jäätä löytyy luistinten alle.
MM-kisojen uusi brändi-ilme on jo nähtävillä. Kisojen sinivalkoisen ilmeen on suunnitellut mainostoimisto Fiilaamo yhdessä AD Markku Penttilän kanssa. Vastaanotto on ollut positiivinen. Myös Jääpalloliiton puheenjohtaja Antti Parviainen ja Raukko kehaisevat puhdaslinjaista MM-ilmettä.
– Sinivalkoisuus tukee suomalaisuutta, ja samalla on hienoa kertoa kisojen arvovalinnasta. Paikallisuus on yksi tärkeimpiä asioita kisoja valmisteltaessa, sanovat Parviainen ja Raukko.