Pakken Kiekkokulma: Lukolla paljon parannettavaa, Ässien loistovire jatkuu
Jääkiekon SM-liigakaudesta puhuttiin superkautena. Sitä se on ollut heti alusta lähtien etenkin yllätyksellisyydessä. Niin myös Lukon ja Ässien kohdalla.
Porin Ässien menestyksen yllätyksellisyyttä lisää joukkueen runsas loukkaantuneiden lista. Pahimmillaan pois vakiokokoonpanosta on ollut kymmenkunta pelaajaa. Täydennysmiehet ovat kuitenkin ajaneet itsensä hienosti sisään. Lähes kaikki pelaajat ovat nostaneet tasoaan. Ihan kuin eivät loukkaantumiset vaikuttaisi lainkaan joukkueen esitykseen.
Lukolta on ollut pois lähinnä hyökkääjä Leo Tuuva. Aleksi Saarela huilasi muutaman pelin rannevamman takia. Muu joukkueessa on ollut kohdallaan paitsi peliesitys. Vaisuus on leimannut joukkuetta. Lohtua tuli sentään Helsingissä, kun joukkue kaatoi jatkoajalla vaikeuksissa rypevän HIFK:n.
Kolmannessa erässä Helsingissä Lukon päävalmentaja Tomi Lämsä sai kaivettua esiin joukkueesta taistelevan ilmeen. Sitä odotetaan myös jatkossa.
Tuon taistelun ilmentymä on koko alkukauden loistavasti pelannut Alex Beaucage. Hän ei sattumalta kanna kultakypärää. Mies on sitä, mitä koko joukkueelta odotetaan: kamppailuvalmiutta, kiekonriistoja ja päättäväisyyttä ratkaisuissa. Tason nostoa sen sijaan odotetaan muun muassa Mikael Ruohomaalta ja Aleksi Saarelalta.
Maalivahti Antti Raanta on loukkaantuneiden kirjoissa. Onneksi Daniel Salonen on ottanut ykkösmaalivahdin paikan ja pelaa hyvin. Häntä ei vähistä pisteistä voi syyttää.
Lukon pelissä pistää silmään se, miten joukkueen peli lepää yhä yksilöiden varassa. Peruspelaaminen ja toisteinen kiekollinen pelaaminen hakee itseään, kuten on hakenut koko ajan. Toki pitää muistaa, ettei monella muullakaan kärkipäähän ennakoidulla joukkueella peli ole ollut odotetun kaltaista.
Sen sijaan Porin Ässät on yllättänyt niin asiantuntijat kuin kannattajat. Seurassa on hyvä pöhinä voittojen myötä. Ässät pelaa identiteettinsä mukaisesti. Porilaiset ovat tällä hetkellä liigan taistelevin joukkue. Puolustuksessa uhraudutaan ja kiekollista peliä leimaa liikkuvuus, rohkeus pelata kiekolla ja määrätietoinen hyökkäysten päättäminen. Ässissä kiekottomat pelaajat tekevät valtavasti töitä, jotta kiekollisen pelaajan olisi mahdollisimman helppo syöttää vapaana olevalle. Ässien Jarno Pikkarainen on Jukurien Jonne Virtasen ohella päävalmentaja, joka saa asiantuntijoilta varauksettoman tunnustuksen.
Sarja on jo tähän mennessä osoittanut, ettei raha ratkaise kaikkea jääkiekossa. Toki sarja on vasta alussa. Pelatut pelit kuitenkin kertovat jo suuntaa. Neljä miljoonaa joukkueisiinsa panostaneet HIFK ja Jokerit ovat pahasti tuuliajolla. Kyse ei ole yksin vähistä pisteistä ja huonosta sarjasijoituksesta, vaan kokonaisuudesta. Molempien joukkueiden peli on täysin hukassa. Suurella rahalla hankitut tähdet vaeltavat varjojen mailla.
Jokereista saa sen kuvan, että joukkueeseen on hankittu nimien perusteella tähtiä miettimättä roolituksia ja miten kukin pelaaja sopii päävalmentaja Tomek Valtosen pelifilosofiaan. Tässä kohdassa voi toki kysyä, onko sellaista.
HIFK:n päävalmentaja Olli Jokinen on korostanut luisteluvoimaista, aggressiivista pelitapaa. Hyvä kysymys on se, miten materiaali vastaa tuohon huutoon. Esimerkiksi 300 000 euron kausipalkkaa nauttiva Jori Lehterä sanoi joukkueelle hyvästit jo viiden ottelun jälkeen. Ratkaisu kertoo, etteivät pelitapa ja hänen roolittamisensa tyydytä. Lehterän ratkaisu kertoo myös joukkueen sisäisestä tilasta. Kun näin vahva pelaajapersoona ilmoittaa lopettavansa seurassa viiden pelin jälkeen, kertoo jo se paljon.
Helsingin joukkueilta odotettiin ihan toisenlaista lähtöä sarjaan kaiken mediakohun jälkeen. No, toki he sitä toivat, mutta eivät odotetusti. Kiekkokansa kysyy aiheellisesti, kumpi joukkueista on pääkaupunkiseudulla se suurempi naurunaihe.
Pauli Uusi-Kilponen
Lehdistöneuvos, Eurajoki
Taustakuva: Rauman Lukko

