Pohjanmaalta Porin punaisiin – Juulia Kuoppalan motivaatio on loukkaantumisen jälkeen korkealla
Feran vieraissa kukistanut Pesäkarhut on tiukassa pelisumassa. Viikko päättyy Superlauantaihin. Ennen Superpesiksen naisia vastakkain ovat Ykköspesiksen miehet.
Vesa-Pekka Järvelä
Sitkeä, yhtenäinen ja sitoutunut. Näillä kolmella laatusanalla Pesäkarhujen pelinjohto kuvaili joukkuettaan päivää ennen Superpesiksen avausottelua. Jussi Haapakosken ja Seppo Arbeliuksen määritelmän osti myös heti Laitilan Jyske-kamppailun jälkeen täksi kaudeksi Vaasan Mailattarista Pesäkarhuihin siirtynyt Juulia Kuoppala.
– Tästä pelistä positiivisia ajatuksia ja pelijohdon pointteja on vaikea löytää. No, keli oli sentään mainio ja yleisöä paikalla mukavasti. Peli sen sijaan tökki pahasti. Emme päässeet tasollemme ja tekeminen oli kaikilla osa-alueilla vaisua. Omassa pelissänikin oli paljon parannettavaa. Avauksessa tärkeintä oli kuitenkin voitto, vaikka käteen jäikin vain kaksi pistettä, sanoi Kuoppala.
Superin kaudesta 2026 Vimpelin Vedon kasvatti ennakoi aiempaa tasaisempaa.
– Joukkueiden voimasuhteissa on tapahtunut melkoisesti muutoksia. Tasoerot ovat kaventuneet. Tällä kaudella tuskin nähdään enää läpihuutomatseja. Pitää olla alusta asti hereillä. Vielä talvisarjassa koneemme käynnistyi hieman hitaasti. Starttiin pitääkin saada lisää säpinää, pohtii 26-vuotias kakkospolttaja.
Pesäkarhujen kotiottelut keräävät vuodesta toiseen isot katsojamäärät. Kuva: Vesa-Pekka Järvelä
Kauden avaus voi monesti olla tunnusteleva ja yllätyksellinen. Tahmean avausvoiton jälkeen Pesäkarhut oli tulessa viime perjantaina, kun Porissa vieraili Kuoppalan viime kauden seura Mailattaret. Porilaisten tahti on sen jälkeen jatkunut tiukkana. Sunnuntaina Pesäkarhut testasi Feran kevätkunnon Raumalla.
Rökälevoitto Vaasasta ja täyspotti Raumalta antoivat jo merkkejä paremmasta. Talven vammoistaan toipunut Kuoppalakin pääsi paremmin mukaan peliin.
Keskiviikkona vastassa on Pöytyän Urheilijat ja vierasputken päättää perjantainen Jussittaret-kamppailu.
Heti lauantaina Porissa on erityinen päivä. Silloin kotijoukkueen haastaa taas SMJ.
– Tulossa on jotain spesiaalia – niin itseni kuin katsojien kannalta. Superlauantai huipentaa viiden ottelun tiukan peliputken, sanoo Lappajärvellä syntynyt Kuoppala.
Tiivis ottelutahti asettaa pelaajien fysiikan ja henkisen puolen koville. Toinen tiukka rypistys koittaa kesä-heinäkuun vaihteessa.
– Kahdeksaan päivään tulee viisi ottelua. Pitää keskittyä palautumiseen. Myös energiatasojen on pysyttävä korkealla. Ravinnon merkitys korostuu entisestään, kun pelejä tulee pienellä aikavälillä useita. Motivaatio on kuitenkin korkealla ja kunto rautaa, joten kova tahti ei pelota, korostaa Kuoppala.
Haapakoski ja Arbeliuskin puntaroivat sarjaohjelmaa.
– Siellä on muutama tiivis rypäs. Ihanteellisia olisivat kahden pelin viikot. Tasapuolisen ohjelman laatiminen ei kuitenkaan ole helppoa. Joukkoon mahtuu esimerkiksi viikko, kun käymme Joensuussa, Tampereella ja Lapualla. Se asettaa kovan haasteen.
Loukkaantumiset sekoittavat aina pakkaa. Esimerkiksi ennakkosuosikkien joukkoon nostettu Jussittaret on hankalassa tilanteessa, kun riveistä putosivat lukkari Matilda Niskakangas ja etukenttäpelaaja Kaisa Soini.
Pesäkarhujen leiriin tyytyväisyyttä tuo se, että joukkue on ollut viime ajat terveenä.
– Talvi mentiin aika kapealla ryhmällä, mutta juuri nyt tilanne on mainio. Meillä on rosterissa hyviä vaihtoehtoja.
Voittamisen vahvaksi teemaksi nostaneella pelinjohdolla on selkeä käsitys kaudesta ja joukkueiden voimasuhteista. Kokenut kaksikko painottaa, että Naisten Super on entistä laadukkaampi sarja.
– Kentällä nähdään entistä urheilullisempaa pelaajistoa. Heitä riittää jokaiseen Superin seuraan. Tasaista on ja yllätyksiä tulee, sillä erot kärjen ja häntäpään välillä ovat kaventuneet. Omat tavoitteemme on selkeä. Etenemme jaksoissa kohti loppukautta. Tähtäimessä on paikka neljän joukossa.
KaMa testaa toistamiseen SM-J:n kevätkunnon.
KaMa korkkaa lauantain
Ennen naisten Superpesis-ottelua pisteistä taistelevat miesten Ykköspesiksen Kankaanpään Maila ja Seinäjoen Maila-Jussit. Viikko sitten SM-J rökitti kotikentällään KaMa:n puhtaasti 2-0 (3-0, 6-0). Mailan esitys oli Pohjanmaalla ponneton. Sen jälkeenkin kankaanpääläisten peli on ollut vaisua, poikkeuksena Kannus-ottelun voitokas avausjakso. Lauantaina kankaanpääläisten viuhkamies Turo Lauttamuksen suojateilla on siis revanssin paikka.
Kauden alun perinteisiin on kuulunut seurojen pelinjohtajien äänestämä ennakkoranking joukkueiden voimasuhteista.
Rankingissa ykkössuosikkina keikkuu takavuosien helsinkiläinen huippuseura, ryminällä Ykköspesikseen palannut Puna-Mustat. Kankaanpään Mailan pelinjohtajat sijoittivat sijalle kahdeksan. Superlauantain vastustaja Maila-Jussit löytyy puolestaan rankingin sijalta 6.
Pohjanmaan maineikas seura on kuitenkin aloittanut kautensa pirteästi. Kahteen ensimmäiseen peliin seinäjokisten kenttään ei tehty yhtään juoksua. Lauantaina Siilinjärvellä Juha-Matti Jaatisen luotsaama SM-J jäi toisella jaksolla juoksuitta, avausjakson päätyttyä 4-6-numeroin vieraille. Kahden pisteen voitto vei SM-J:n sarjan kärkeen Puna-Mustien rinnalle.

