Porin stadionin toteutussuunnittelun kilpailutus alkaa kesäkuussa – ratapinnoitteeksi Mondo
Porin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan maanantaina 17. kesäkuuta stadionin peruskorjauksen ja korjaustöiden aikaisten väistötilatoimintojen suuntaviivat määrittävän hankesuunnitelman. Hankesuunnitelma toimii perustana lähiviikkoina käynnistyvälle varsinaiselle toteutussuunnitteluvaiheelle. Uusi peruskorjattu stadion on tarkoitus ottaa käyttöön keväällä 2027.
Maaliskuussa 2024 hyväksytyn tarveselvityksen pohjalta laaditussa hankesuunnitelmassa tarkasteltiin tarkemmin stadionin peruskorjauksen lopullista kokoa, korjausten laajuutta, aikataulua sekä budjettia.
Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti stadionin ratapinnoitteeksi valittiin yleisurheiluseurojen kannattama Mondo-pinnoite. Lisäksi jalkapalloseurojen kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta kaupunginhallitus päätti varata suunnittelurahan jalkapallon väistötilana peruskorjauksen aikana toimivan urheilukeskuksen tekonurmen katsomorakenteille.
Stadionin peruskorjauksen toteutussuunnittelun kilpailutus käynnistyy vielä kesäkuun aikana. Tavoitteena on, että hankkeen urakkakilpailutus ja päätös peruskorjauksen toteuttamisesta tehdään alkuvuoden 2025 aikana siten, että stadionin korjaustyöt päästään aloittamaan huhtikuussa 2025. Peruskorjaus kestää vuoden 2026 loppuun asti ja uudistettu stadion otetaan käyttöön keväällä 2027.
Stadionin peruskorjauksen kustannusarvio on yhteensä 4 200 000 euroa. Hanke on ilmoitettu valtion liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelmaan ja hankkeelle haetaan valtionavustusta. Liikuntapaikkahankkeiden valtionavustuksen määrä voi olla enimmillään 750 000 euroa. Päätökset avustuksista tehdään keväällä 2025.
Peruskorjaushankkeen tavoitteena on ajanmukaistaa stadionin harjoittelu- ja kilpailuolosuhteita, tehostaa tilankäyttöä, parantaa tilojen käytettävyyttä ja esteettömyyttä sekä lisätä käyttöastetta. Hankkeessa pyritään myös parantamaan stadionin energiatehokkuutta, huolto- ja sosiaalitilojen toiminnallisuutta, eri lajien harrastusmahdollisuuksia sekä käytettävyyttä tapahtumapaikkana. Lisäksi hankkeen yhteydessä tarkastellaan ja mahdollisuuksien mukaan parannetaan alueen liikennejärjestelyjä.