Ahlström juhlii 175-vuotista taivaltaan
175-vuotisjuhlavuottaan viettävä A. Ahlström on kasvanut kansainväliseksi suuryhtiöksi, jonka juuret ovat Noormarkussa ja Ahlström Ruukissa.
Petra Söder
A. Ahlström Oy juhlii tänä vuonna 175-vuotista taivaltaan, kun Antti Ahlström aloitti suvun liiketoiminnan vuonna 1851 Merikarvian Lankoskella.
– Ahlström Ruukki on keskeinen osa tätä pitkää ja merkittävää tarinaa, jossa teollisuus, arkkitehtuuri, muotoilu ja kulttuuriperintö kietoutuvat ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, kertoo Peter Ahlström, A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja.
Viidennessä sukupolvessa yhtiössä työskentelevä Peter Ahlström rauhoittuu itsekin, kun pääsee vilkkaalta Helsingin pääkonttorilta Ahlström Ruukin rauhalliseen miljööseen.
– Vaikka töitä on paljon, tämä ympäristö on niin rauhallinen, että mieli rauhoittuu saman tien, kun tänne tulee, hän kertoo.
Yhtiö ja Ruukin huoltoporukka on saneerannut juhlavuoden kunniaksi yhteiskuntavastuuna Noormarkun hautausmaan kappelia eli entistä avaushuonetta.
– 50 vuotta Ahlströmin palveluksessa ollut Erkki Mäkinen oli maalaamassa aikoinaan avaushuonetta ensimmäisenä kesätyönään ja tänä kesänä hän oli eläkkeeltään kesätöissä maalaamassa samaista rakennusta, Ahlström kertoo.
Ahlström Ruukin alueella on toistasataa rakennusta huollettavana. Kokoaikaisia työntekijöitä yhtiöllä on reilu 60 ja kesäisin Ahlström työllistää kymmeniä kesätyöntekijöitä.
– Työllistämme kesätyöntekijöitä jokaiselle toimialalle niin klubille, huoltotöihin kuin puutarhaankin. Yhteiskuntavastuu on ollut alusta asti yhtiöllemme tärkeää, Ahlström kertoo.
Ruukin alueella käydään ulkomailta saakka tutustumassa sen ainutlaatuiseen miljööseen. Alvar Aallon arkkitehtuuri kiinnostaa arkkitehteja ympäri maailman.
– Kesä on vuoden vilkkainta aikaa Ruukilla ja täällä käy paljon ihmisiä tutustumassa Villa Maireaan ja eri ruukkikohteisiin.
Muista ruukeista, kuten Strömforsista, yhtiö päätti luopua jo 2010-luvulla. Kauttuan ruukki myytiin viimeisenä koronapandemian jälkeen, minkä jälkeen yhtiö on keskittänyt kaikki panoksensa Ahlström Ruukkiin.
– Tavoitteena on tehdä Ahlström Ruukista Suomen vetovoimaisin ruukkikohde, Ahlström suunnittelee.
Ahlström ruukki sijaitsee Noormarkun Makkarakosken rannalla.
Tiina Rajala/ Ahlström
Ruukilla pyörii pysyvä Ahlström Voyage -näyttely, jossa pääsee tutustumaan alueen historiaan yleisökierroksilla sekä kesäkaudella itsenäisesti kahvilan aukioloaikojen mukaisesti.
– Vanhassa pajassa sijaitseva näyttely esittelee mielenkiintoisella tavalla Ahlström-yhtiöiden, suvun sekä Ahlström Ruukin historiaa ja nykypäivää 175 vuoden ajalta.
Näyttelyssä ovat esillä näyttävät ruukkialueen ja Villa Mairean pienoismallit. Näyttelyssä pääsee tutustumaan myös Iittalan, Karhulan ja Riihimäen lasitehtaiden taidelasiin.
Ahlström Ruukille on myös kunnianhimoisia tulevaisuuden suunnitelmia, kun alueelle on kaavailtu vierailu- ja taidekeskusta, joka keskittyy arkkitehtuuriin, designiin ja taiteeseen.
– Brädgården on suunniteltu Ruukin uudeksi sydämeksi ja toiminnan keskukseksi, joka toteutuu toivottavasti vielä minun aikanani, Ahlström kertoo.
Ahlströmin historiaa
Antti Ahlström osti Noormarkun ruukin pakkohuutokaupasta vuonna 1870. Ruukin siirryttyä Ahlströmin omistukseen alettiin rautaruukkia kunnostaa ja laajentaa. Ruukin saha paloi vuonna 1875 ja paja kahdesti vuosina 1883 ja 1893, joten sekä saha että paja jouduttiin rakentamaan uudelleen. Viimeisen palon jälkeen paja päätettiin rakentaa kivestä.
Ahlströmin perhe asettui Noormarkkuun vuonna 1870. Reilun 60 vuoden aikana ruukkialueelle rakennettiin kolme merkittävää suvun asuinrakennusta; Isotalo, Havulinna ja Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Villa Mairea sekä runsaasti muita merkittäviä rakennuksia, kuten Pääkonttori, virkailijahuvilat ja osa työväen asunnoista.
Antti ja Eva Ahlströmin perilliset jatkoivat liiketoiminnan kehittämistä. 1900-luvun aikana yhtiöstä kasvoi kansainvälinen kemiallista ja mekaanista metsäteollisuutta sekä konepaja- ja lasiteollisuutta harjoittava monialayritys.
Suuryritystä hallinnoitiin Noormarkun Pääkonttorilta aina vuoteen 1966 asti, jolloin organisaatiouudistus siirsi osan pääkonttoritoiminnoista yhtiön Helsingin konttorille. Noormarkku säilyi kuitenkin emoyhtiön virallisena kotipaikkana aina vuonna 2001 tehtyyn yhtiön jakautumiseen asti.

