Asfaltointia valmistelevia töitä Kyläsaarentiellä ja kakkostiellä Kaanaa-Mäntyluoto välillä
Varsinais-Suomen Ely-keskus tiedottaa viikon 33 päällystystöistä Satakunnassa.
Ensi viikon päällystyskohteena ovat muun muassa Reposaaren sillan penkereet seututiellä 269 sekä kevyenliikenteenväylä Kyläsaaressa.
Rakenteen parantamista ja päällystystä valmistelevia töitä tehdään valtatie 2:lla Porissa välillä Kaanaa-Mäntyluoto ja Harjavallassa välillä Järilä-Merstola sekä Kyläsaaressa yhdystiellä 2652.
Lisäksi päällystystyöt jatkuvat seututiellä 270 välillä Tuorila-Siikainen.
Töiden aikana ajoradan toinen ajokaista joudutaan yleensä sulkemaan liikenteeltä. Liikenne pysäytetään työkohteissa kummastakin suunnasta vuorotellen. Liikenteenohjaus on hoidettu osassa kohteita saattoautolla.
Työmaiden kohdalla on alennettu nopeusrajoitus. Tietyömaan kohdalla on tärkeää noudattaa alennettua nopeusrajoitusta ja erityistä varovaisuutta, sillä kyse on tielläliikkujien lisäksi myös työmaalla työskentelevien turvallisuudesta.
Suunniteltuihin aikatauluihin voi tulla muutoksia muun muassa sään tai esimerkiksi kalustorikkojen vuoksi.

