Asfaltointitöitä kahdella valtatiellä Satakunnassa
Ely-keskus tiedottaa, että päällystystöitä on laajalti käynnissä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa viikolla 39. Satakunnan alueella päällystystöitä tehdään Porissa, Raumalla ja Kokemäellä.
Viikon 39 päällystyskohteena olevia teitä Satakunnassa:
• Valtatie 8 välillä Untamala-Kortela, Laitila/Rauma, työt loppuun
• Valtatie 8 välillä Söörmarkku-Lamppi, Pori
• Valtatie 11 välillä Kullaa-Pirkanmaan raja, Ulvila, työt jatkuvat
• Yhdystie 2470 Satakunnantie, Kokemäki
• Yhdystie 12804 Risteentie, Kokemäki
Työt ajoittuvat pääosin päivä- ja ilta-aikaan. Töiden aikana ajoradan toinen ajokaista joudutaan sulkemaan liikenteeltä, ja liikenteen käytössä on yksi ajokaista. Liikenne pysäytetään työkohteissa kummastakin suunnasta vuorotellen. Liikenteenohjaus on osassa kohteita toteutettu saattoautolla. Työmaiden kohdalla on alennettu nopeusrajoitus. Tietyömaan kohdalla on tärkeää noudattaa alennettua nopeusrajoitusta ja erityistä varovaisuutta, sillä kyse on tielläliikkujien lisäksi myös työmaalla työskentelevien turvallisuudesta.
Suunniteltuihin aikatauluihin voi tulla muutoksia muun muassa sään tai esimerkiksi kalustorikkojen vuoksi. Ajantasaisimman tiedon päällystystyömaiden etenemisestä, sijainneista ja mahdolliset liikennejärjestelyt löytyvät Liikennetilanne-palvelusta.

