Esitetyt leikkaukset merkitsisivät Rakastajat-teatterin toimintaan mittavia supistuksia – irtisanomisiltakaan tuskin säästyttäisiin
Maarit Kautto
Valtiovarainministeriön budjettiehdotus antoi kylmää kyytiä suomalaiselle esittävän taiteen kentälle. VM esittää, että vakiintuneiden ammattiteattereiden rahoitus vähenisi jopa 13 prosenttia. Esitetyt leikkaukset ovat osa kehysriihessä päätettyä säästöpakettia, jossa linjattiin että opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksiin kohdistuvat 50 miljoonan euron lisäleikkaukset vuonna 2025. Tästä summasta VM on jyvittänyt 60 prosenttia leikattavaksi kulttuurista, vaikka kulttuurin osuus ministeriön koko budjetista on vain noin 7 prosenttia. Mittavia leikkauksia kaavaillaan myös vuodelle 2026.
Leikkauksilla olisi huomattavia vaikutuksia myös porilaiselle Rakastajat-teatterille. Rakastajat-teatteri tuo oman ohjelmistonsa lisäksi satakuntalaiselle yleisölle vierailuja, joita muuten maakunnassa ei nähtäisi.
– Mittavat leikkaukset kaventaisivat Rakastajat-teatterin ohjelmistoa ja vähentäisivät ensi-iltojen sekä vierailuesitysten määrää, eikä teatterin olisi mahdollista palkata freelancereita. Irtisanomisiltakaan tuskin säästyttäisiin, sanoo Rakastajat-teatterin teatterinjohtaja Angelika Meusel.
Rakastajat-teatterin rahoissa leikkaukset merkitsisivät lähes 49 000 euron vähennystä.
– Meidän toiminnassamme summa on valtava. Rakastajat on ollut valtionosuuksien piirissä nyt kolme vuotta ja uskoimme, että se toisi meille turvaa. Toisin kuitenkin kävi, Meusel toteaa.
Meuselin mukaan kyse on arvovalinnoista. Haluammeko säilyttää Suomen sivistysvaltiona ja pitää huolta kansan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, vai emme? Valtion budjetissa kulttuurin rahat ovat varsin pienet, mutta niistä leikkamisen vaikutukset ovat kolossaaliset.
– Voisi miettiä, millainen esimerkiksi Pori olisi, jos ei olisi Rakastajia, Porin teatteria, museoita, Sinfoniettaa ja muita arvokkaita kulttuurin toimijoita. Kulttuurista säästäminen on lyhytnäköistä. Ihmiset tarvitsevat taidetta ja kulttuuria elääkseen hyvää elämää. Mistä tulevat jatkossa ne huumauksen hetket arjen keskelle, jos taide ja kulttuuri näivetetään? Kulttuurin pitää olla myös kaikkien saavutettavissa.
Meusel peräänkuuluttaakin nyt kansalaisaktivismia.
– Toivoisin erityisesti, että paikalliset ja etenkin hallituspuolueiden kansanedustajat, heräisivät barrikadeille oman kaupunkinsa ja koko Suomen kulttuurin ja taiteen puolesta.

