Knobbi Oy:n Tommi Dahlroos ja Alberto Haviola palkittiin Satakunnan vuoden 2025 uusyrittäjinä
Satakunnan Vuoden Uusyrittäjä 2025 -tunnustuksen ovat valtakunnallisena Yrittäjän päivänä 5. syyskuuta saaneet nakkilalaisen Knobbi Oy:n omistajat Tommi Dahlroos ja Alberto Haviola. Kunniamaininnan kilpailussa sai porilainen Janika Ruisma (SokeriSinfonia Oy/Annan Marenkileipomo) ja yleisöäänestyksessä eniten ääniä keräsi Marina Laine Porista (Marina’s Lab).
Vuoden uusyrittäjä valittiin nyt neljättä kertaa. Kilpailun voittajan kahdeksan finalistin joukosta valitsi asiantuntijaraati, johon kuuluivat Jukka Hurrila (yrittäjä, Porin Seudun Yrityspalveluyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja), Kati Suomi (Markkinoinnin apulaisprofessori, Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö) ja Jari Taimi (yrittäjä).
Loppukilpailijoiden tarjonta oli asiantuntijaraadin mukaan todella hyvä, taso oli kova ja kisa tasaväkinen. Liikeideoista ja tekemisen laadukkaasta tasosta paistoi selkeästi läpi se, että yrittäjät/yrittäjätiimit tähtäävät pitkäkestoiseen yrittäjyyteen. Yritysten taloudellinen tila yllätti tuomariston, sillä yksinyrittäjistäkin lähes kaikki olivat jo lyhyessä ajassa yltäneet todella hyvään liikevaihtoon ja tulokseen. Yrittäjät ovat myös osanneet hyödyntää monipuolisesti Uusyrityskeskus Enter Satakunnan maksuttomia neuvontapalveluja.
Kilpailun voittaja, Knobbi Oy, on nakkilalainen, tiedolla johtamisen ratkaisuihin erikoistunut yritys, joka on perustettu huhtikuussa 2022. Yritys työllistää täysipäiväisesti yhteensä 4 henkilöä, osakkaat mukaan luettuna.
Tuomaristo kiinnitti valinnassaan huomiota erityisesti siihen, että Knobbi Oy pystyy palveluidensa avulla auttamaan ja kehittämään muiden satakuntalaisten yritysten liiketoimintaa. Yritys on myös palkannut ulkopuolista työvoimaa, ja sen toiminnan kannattavuus ja tuloksentekokyky ovat hyvällä tasolla.
Yritys kehittää myös omaa toimintaansa, tälläkin hetkellä on iso kehittämishanke käynnistymässä, jolle on rahoitus jo myönnetty. Päävastuullinen yrittäjä Tommi Dahlroos toimii aktiivisesti myös kotikunnassaan Nakkilassa.
Kunniamaininta myönnettiin perinteikkään satakuntalaisen brändin ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Janika Ruisma on herättänyt Annan Marenkileipomon leipomotoiminnan takaisin eloon kovalla työllä ja hikipisaroita säästelemättä.
Marengit valmistetaan salaisella reseptillä täysin gluteenittomassa leipomoympäristössä. Perinteisen tuotteen rinnalle on kehitetty myös vegaaninen versio. Ainutlaatuisten marenkituotteiden ansiosta leipomolla käydään ostoksilla pitkienkin matkojen päästä, ulkomailta asti.
Ruisman yrittäjyyspolku on alkanut yritysoston kautta 1,5 vuotta sitten. Liiketoiminta on jo nyt ilahduttavan kannattavaa ja tuloksellista.
Yleisöäänestyksen voittaja Marina’s Lab on kehittämis- ja kasvuvaiheessa oleva, luonnonmukaista kosmetiikkaa valmistava porilainen yritys. Yrittäjä on rohkeasti uskaltanut jättää vakaan päivätyön ja tavoittelee nyt yritykselleen ripeää kasvua.
Marina Laine on kehittänyt kaikki yrityksen tuotteet vankan kemianalan ammattiosaamisen ja omien arvojensa pohjalta. Tuotevalikoimaan kuuluu käsin valmistettuja zero-waste-tuotteita: palasaippuoita, jalkakylpysuoloja ja vartalokuorintoja. Tuotteet ovat vegaanisia, eivätkä ne sisällä palmuöljyä tai sulfaatteja, eikä niitä ole testattu eläimillä. Uusia tuotejulkistuksia on tulossa lähiaikoina.
Vuoden Uusyrittäjä -kilpailun voittaja palkittiin 2 000 euron rahapalkinnoilla ja yleisöäänestyksen voittaja 1 000 euron rahapalkinnolla. Palkinnot lahjoittivat Porin Seudun Yrityspalveluyhdistys ry, Prizztech Oy ja Satakunnan Yrittäjät.
Yleisöääniä Satakunnan Vuoden Uusyrittäjä 2025 -kilpailussa annettiin reilu 1500. Yleisöäänestys oli verkossa avoinna 9.–24. elokuuta. Yleisöääniä kilpailussa antaneiden kesken arvotun 50 euron arvoisen tuotepalkinnon voitti Mila Koskinen.
Uusyrittäjäkilpailun järjestää Uusyrityskeskus Enter Satakunta.

