Kolme uutista, yksi viesti – Satakunta on kasvun tiellä
Viime viikon uutisvirtaa hallitsi oikeutetusti SuomiAreena. Mutta viikon aikana Satakunnassa uutisoitiin myös kolme merkittävää talousuutista. Mäntyluodon telakalla leikattiin ensimmäiset teräkset Yhdysvaltoihin rakennettaviin jäänmurtajiin. Vuosia käyttämättömänä ollut telakan rautatie heräsi jälleen eloon, kun ensimmäinen teräsjuna saapui telakalle. Lisäksi kerrottiin, että Satakunnan vienti asukasta kohden on noussut ensimmäistä kertaa Suomen korkeimmaksi. Ensi silmäyksellä kyse oli kolmesta erillisestä uutisesta. Todellisuudessa ne kertovat yhtä tarinaa. Satakunnan kilpailukyky nojaa tuotantoon, vientiin ja osaamiseen. Niiden merkitys vain kasvaa maailmassa, jossa toimitusvarmuus, huoltovarmuus ja teollinen osaaminen ovat nousseet jälleen arvoonsa.
Mäntyluodon telakalla valmistuvat jäänmurtajien osat eivät ole pelkkä vientituote. Ne osoittavat, että satakuntalainen osaaminen kelpaa maailman vaativimpiin hankkeisiin. Kun kansainvälinen asiakas valitsee Satakunnan osaksi toimitusketjuaan, kyse on luottamuksesta. Myös telakan rautatien käyttöönotto on paljon enemmän kuin logistiikkauutinen. Raiteita ei avata yhden toimituksen vuoksi, vaan siksi, että liikenteen odotetaan jatkuvan. Vientitilaston kärkipaikka muistuttaa, ettei Satakunnan hyvinvointi synny sattumalta. Se rakentuu yrityksistä, jotka investoivat, kehittävät toimintaansa ja hakevat markkinoita maailmalta. Vienti tuo alueelle työpaikkoja, investointeja ja kasvun mahdollisuuksia.
Maakunnista puhuttaessa huomio kiinnittyy usein väestönkasvuun tai uusiin toimistorakennuksiin. Satakunnan vahvuus on toisaalla. Täällä tehdään energiaa, teknologiaa, meriteollisuuden ratkaisuja ja elintarvikkeita. Ne ovat asioita, joita maailma tarvitsee. Kasvua ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Osaajista ja investoinneista kilpaillaan kaikkialla. Siksi koulutuksesta, liikenneyhteyksistä ja yritysten kasvuedellytyksistä on pidettävä huolta myös jatkossa. Viime viikon uutiset muistuttivat ennen kaikkea siitä, ettei Satakunta elä vanhoilla ansioillaan. Se rakentaa uusia. Vaikka satakuntalainen optimismi ei vieläkään kuulu maakunnan tärkeimpiin vientituotteisiin, nyt on aiempaa enemmän syytä uskoa, että Satakunnan parhaat kasvun vuodet eivät välttämättä ole takanapäin, vaan edessä.
Kim Huovinlahti
Päätoimittaja

