Kuumasairaala-hankkeen suunnittelu käynnistyy – myös Porin kaupunginsairaala mukana suunnitelmissa
Aluehallitus päätti kokouksessaan 10. joulukuuta, että Sata-alueen kuumasairaalan jatkosuunnittelun pohjaksi valitaan vaihtoehto B. Vaihtoehto B on niin sanottu hybridimalli, jossa uudisrakentamisen määrä on noin 22 039 brm² ja hankkeen kokonaislaajuus 39 039 brm².
Kuumasairaala pitää sisällään ne toiminnot, jotka ovat käytössä ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Tällaisia ovat päivystys, teho- ja valvontaosastot, sydänyksikkö ja leikkaussalit.
Rahoituksen varmistumisen myötä toteutusvaihtoehtoa ja uudisrakentamisen määrää sekä kokonaislaajuutta voidaan tarvittaessa arvioida uudelleen. Hankkeesta laaditaan suunnittelun edetessä kattava riskienhallintasuunnitelma.
Kokouksessa esittelijä muutti päätösehdotustaan siten, että siihen lisättiin seuraava kohta: hankesuunnitelma on laadittava niin, että hankkeen kokonaan toteuttamiseen riittävät olemassa oleva lainanottovaltuus ja mahdollinen haettava vuoden 2026 lainanottovaltuus 30 miljoonaa euroa. Kustannustaso 150 miljoonaa euroa sidotaan rakennuskustannusindeksiin.
Aikataullisesti hanke etenee siten, että uudisrakentaminen kestäisi noin vuoteen 2029 saakka. Sen jälkeen olemassa olevien tilojen remontit valmistuisivat noin vuonna 2032.
Aluehallitus hyväksyi kokouksessaan Porin kaupunginsairaalaa koskevan aiesopimuksen. Aiesopimuksessa osapuolet sopivat määräaikaisen vuokra-ajan pidentämisestä, kohteesta maksettavan pääomavuokran määrän pienentämistä, sekä molempia osapuolia sitovista vuokrakohdetta koskevista kauppaneuvotteluista.
Mahdollisen kaupan kohteena on aiesopimuksessa määriteltynä Porin kaupunginsairaalan Maantiekadun 31 rakennukset B, C, V, D ja K-rakennus ja Maantiekatu 29 aikuisten vastaanotto ja A-klinikka sekä niiden maapohja erikseen laadittavan tonttikartan mukaan.
Yhdistämällä kaupunginsairaala ja kuumasairaala-hankkeen B-vaihtoehto saadaan kustannushyötyjä aikaan nopeammin ja ne alkavat realisoitua jo vuonna 2025. Kustannushyötyjen arvioitu määrä on noin 13 miljoonaa euroa lähivuosina.
Aluehallitus hyväksyi myös pelastustoimen virkanimikkeiden muutoksen sukupuolineutraaleiksi. Aluehallitus päätti äänestyksen jälkeen, että pelastustoimen virkanimikkeet muutetaan seuraavasti:
• palomies - pelastaja
• ylipalomies - vanhempi pelastaja
• paloesimies - pelastusryhmän johtaja
Keskustelun kuluessa Jami Toivonen teki Heidi Sakarin kannattamana ehdotuksen, että muutosta ei toteuteta, koska sitä ei voida toteuttaa ilman kustannuksia. Äänestyksen tuloksena esittelijän ehdotus voitti äänin 14-2. Eriävän mielipiteen jättivät Heidi Sakari ja Jami Toivonen.
Uudet sukupuolineutraalit nimikkeet otetaan käyttöön 1.1.2025 alkaen.

