Maksuttomia elokuvanäytöksiä Porin keskustassa
Ars Pori ry:n Kaupunkiolohuoneelle Kauppakeskus IsoKarhuun on syntynyt uusi elokuva- ja esitystila.Tilassa järjestetään CinemArs-elokuvaklubia, joka tarjoaa viikoittain maksuttomia, kuratoituja elokuvanäytöksiä.
Elokuvasali rakennettiin kesän 2026 aikana osana Ars Pori ry:n aktiivien ja opiskelijaharjoittelijoiden Ellu Ekosen ja Maija Peltosen yhteistyönä. Tavoitteena oli luoda Kaupunkiolohuoneelle pysyvä, tunnelmallinen esitystila, jota voidaan hyödyntää elokuvanäytösten lisäksi myös musiikkiin, esitystaiteeseen ja muuhun kulttuuritoimintaan.
Ensimmäisenä tilan ottaa säännölliseen käyttöön CinemArs. Elokuvaklubin ohjelmiston kuratoi pitkän linjan elokuvaharrastaja ja pelikasvatuksen väitöskirjatutkija Esa Pelkonen. Ohjelmisto rakentuu temaattisista elokuvasarjoista, joissa elokuvia lähestytään ennen kaikkea taidemuotona. Näytöksiin kuuluu lyhyt alustus, joka johdattaa illan elokuvaan ja sen teemaan.
CinemArsin tavoitteena ei ole ainoastaan järjestää elokuvanäytöksiä, vaan synnyttää Poriin aktiivisten elokuvan ystävien yhteisö. Elokuvista voi jäädä keskustelemaan näytösten jälkeen, ja keskustelu jatkuu myös CinemArsin WhatsApp-yhteisössä. Osallistumiseen ei kuitenkaan liity velvoitteita – elokuvan voi tulla myös yksinkertaisesti katsomaan. Julkisten elokuvaesitysten esitysoikeudet on hankittu Elokuvalisenssi.fi:n kautta.
CinemArs käynnistyi elokuussa. Näytöksiä järjestetään torstaisin kello 18–21. Ohjelmisto jatkuu temaattisina kokonaisuuksina keväälle 2027.
Kaupunkiolohuone / Galleria Ars Pori löytyy Kauppakeskus IsoKarhun toisesta kerroksesta. Elokuviin on vapaa pääsy.
CinemArsin ohjelmisto ja näytösaikataulu.

