Merikarvian kunta aloittaa yhteistoimintaneuvottelut – talouden tasapainottamisen tarve 800 000 euroa
Merikarvian kunnanjohtaja Juha Vasama esittää kunnanhallitukselle yhteistoimintaneuvotteluiden aloittamista taloudellisiin, tuotannollisiin ja uudelleenjärjestelyihin liittyvillä perusteilla. Esitys tuli julki torstaina kunnanhallituksen esityslistan julkaisun yhteydessä. Varsinainen päätös tehdään kunnanhallituksessa maanantaina 17. elokuuta.
Alustavan arvion mukaan mahdollisesti irtisanottavien/osa-aikaistettavien työntekijöiden enimmäismäärä on kahdeksan henkilöä. Lisäksi säästöjä on arvion mukaan pidemmällä aikavälillä saavutettavissa eläköitymisten ja määräaikaisten sopimusten päättymisten myötä.
Mahdolliset päätökset irtisanomisten/osa-aikaistamisten osalta toimeenpantaisiin alustavan arvion mukaan neuvottelujen päätyttyä lokakuun 2026 aikana.
Lisäksi työnantaja harkitsee mahdollisuutta toteuttaa määräaikaisia, enintään 90 päivää kestäviä, lomautuksia tarpeen vaatiessa.
Vasaman perusteluissa kerrotaan kunnan talouden tasapainottamisen taustan lähtevän siitä, että kokonaisverotulokertymä, erityisesti yhteisövero ei ole toteutunut tehdyn talousarvion mukaisesti. Kunnan tulovero on kehittynyt viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna kasvavana, tällä hetkellä noin 200 000 euroa, mutta vastaavasti yhteisöveron tuotot ovat tällä hetkellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna 600 000 euroa alemmat.
– Ennuste koko vuoden osalta näyttää vielä heikommalta erityisesti suhteessa hyväksyttyyn talousarvioon. Lisäksi valtionosuudet ovat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna lähes 300 000 euroa alhaisemmat. Edellä olevat asiat edellyttävät talouden tasapainottamista 800 000 euron edestä, Vasama summaa ja jatkaa:
– Myös useamman vuoden alijäämäiset tilinpäätökset ja merkittävän suuret investoinnit ovat syöneet kunnan kassaa. Osana tulevien vuosien hyväksyttyä taloussuunnittelua on kirjattu talouden tasapainotus sekä tuloksen että kassan osalta. Lähtökohtana tulee siis olla, että tulos saadaan positiiviseksi ja sitä kautta mahdollistuu kassavirran kääntäminen positiiviseksi. Lisäksi vuoden 2027 aikana on tulojen vähentymistä tiedossa pysyvästi, koska muun muassa teollisuus- ja sotekiinteistöjen yhtiöittämisvelvoite poistaa kunnan vuokratuloja. Lisäksi työttömyystilanne aiheuttaa menopaineita työllisyyden hoitoon kasvavina sakkomaksuina. Pysyviin kustannussäästöihin tähtääviä toimenpiteitä harkitaan, jotta kunnan talous saataisiin ylijäämäiseksi viimeistään vuodesta 2028 eteenpäin.

