Porin Impolan uuden ylikulkusillan suunnittelu on käynnissä
Ulvilantiellä, Mikkolan, Sampolan ja Impolan risteämiskohdassa sijaitsevan Impolan ylikulkusillan uusiminen on tarkoitus aloittaa kesällä 2027. Siltahankkeen katu- ja rakentamissuunnittelu on parhaillaan käynnissä, ja valmisteilla olevat katusuunnitelmaehdotukset ovat nähtävillä maaliskuun 2026 loppuun asti. Asukkailla on mahdollisuus jättää suunnitelmista mielipiteitä, jotka otetaan huomioon ennen suunnitelmien hyväksymistä.
Katusuunnitelmien valmisteluun voivat osallistua alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajat ja haltijat sekä kaikki, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin olosuhteisiin suunnitelmat saattavat vaikuttaa. Myös esimerkiksi viranomaiset, yhteisöt ja yritykset voivat kertoa mielipiteensä suunnitelmista. Valmisteilla olevat suunnitelmat ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla sekä Porin kaupungin asiakaspalvelussa 31. maaliskuuta asti. Valmiit katusuunnitelmaehdotukset tuleva nähtäville myöhemmin kevään aikana.
Ylikulkusillan uusimisen yleissuunnitelma hyväksyttiin teknisessä lautakunnassa huhtikuussa 2025. Yleissuunnitelmassa määriteltiin muun muassa uusi siltatyyppi, tulevat katujärjestelyt sekä työnaikaiset kiertotiejärjestelyt. Nyt käynnissä on seuraava suunnitteluvaihe, jossa laaditaan uuden sillan tarkemmat katu- ja rakentamissuunnitelmat.
– Siltahankkeen yhteydessä tehdään muutoksia myös rautatien tasoristeysjärjestelyihin. Ojantien jalankulun ja pyöräilyn tasoristeyksen säilyttämismahdollisuuksia on selvitetty yleissuunnitelmavaiheen jälkeen, ja yhdessä Väyläviraston kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta tasoristeystä tullaan esittämään säilytettäväksi. Tasoristeyksen turvallisuutta parannetaan ääni- ja valovaroituslaitoksella, kertoo kaupungin vt. investointipäällikkö Sanna Välimäki.
– Kaikki katu-, silta- ja tasoristeyssuunnitelmat sekä työnaikaisten liikennejärjestelyjen tarkemmat suunnitelmat valmistuvat kokonaisuudessaan syyskuun 2026 loppuun mennessä. Suunnitelmavaiheen jälkeen käynnistyy rakentamisurakan kilpailuttaminen. Uuden ylikulkusillan rakentamistöiden arvioidaan alkavan kesällä 2027 ja valmistuvan loppusyksyllä 2028, jatkaa rakennuttajainsinööri Miika Pennanen Porin kaupungilta.
Havainnekuva Impolan ylikulkusillasta. Kuva: Ramboll Finland Oy
Maarit Kautto

