Rauman kesäkuisen tapon yrityksen esitutkinta valmistui
Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Raumalla Lajon alueella 23. kesäkuuta yksityisasunnossa tapahtuneen epäillyn tapon yrityksen esitutkinnan.
Poliisi epäilee nelikymppisen naisen aiheuttaneen asunnossaan vieraana olleelle miehelle teräaseella useita pisto- ja viiltohaavoja. Tapahtuma-aikaan asunnossa ei ollut epäillyn tekijän ja uhrin lisäksi muita henkilöitä.
Osapuolten kertomukset tapahtumista ja niihin johtaneista syistä ovat olleet esitutkinnassa ristiriitaisia, ja epäilty on kiistänyt aiheuttaneensa vammat tarkoituksella. Epäilty on ollut teosta lähtien vangittuna.
Asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan, ja syytteen nostamisen määräpäivä on 31. elokuuta.

