Sata-alue ei myönnä uusia omaishoidon tukisopimuksia – Satakunnan omaishoitajat ry:n mukaan nyt säästetään väärästä päästä
Maarit Kautto
Sata-alue ilmoitti viime viikolla, että omaishoidon tuen määrärahat ovat loppu, eikä uusia sopimuksia voida tällä hetkellä tehdä, vaikka tuen myöntämisperusteet täyttyisivätkin. Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen palvelu. Kuluvan vuoden määrärahat on jo sidottu voimassa oleviin sopimuksiin ja uusia sopimuksia voidaan tehdä vasta, kun määrärahaa mahdollisesti vapautuu.
Satakunnan omaishoitajat ry:n toiminnanjohtajan Tanja Tukkikosken mukaan Sata-alueen viesti on ristiriitainen, sillä aikaisemmin kerrottiin, että omaishoitoon panostetaan ja kaikki kriteerit täyttävät pääsevät palvelun piiriin.
– Nyt luotetaan siihen, että omainen hoitaa ilmaiseksi lähimmäisenrakkaudesta, sillä eihän kukaan läheistään heitteille jätä. Omaishoidon tuen sopimukseen sisältyy myös hoito- ja palvelusuunnitelma, jossa sovitaan arjen kokonaisratkaisuista, kuten esimerkiksi omasta palveluohjaajasta, asunnon muutostöistä, apuvälineistä, kuljetuspalveluista ja omaishoitajan vapaapäivistä. Jos kontaktia hyvinvointialueeseen ja palveluohjaajaan ei ole, jää omaishoitaja täysin ilman turvaa.
Tukkikoski tähdentää, että omaishoitajuusperheiden lähtökohdat ovat hyvin erilaisia. Jossain voidaan elää aivan loppuvaiheen tilanteessa, jolloin kyse on vain muutaman kuukauden tuen tarpeesta.
– Tukirahojen loppuminen kuormittaa myös raskaampia laitoshoitopaikkoja ja lisäksi hoitohenkilökunnasta on muutoinkin pulaa.
– Ei hyvinvointialue tässä lakia riko, sillä omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen, mutta päättäjien pitäisi nähdä, kuinka paljon edullisempaa omaishoito on raskaaseen laitoshoitoon verrattuna. Omaishoito on myös inhimillisempi vaihtoehto. Toivoisinkin, että tämä asia otettaisiin uudelleen päätöksentekoon, sillä nyt yritetään säästää väärästä päästä, Tanja Tukkikoski korostaa.

