Sata-alueen hyvinvointialuejohtajaksi valittiin Tero Mäkiranta
Satakunnan uuden hyvinvoitialuejohtajan valinnasta kehkeytyi maanantaina 5. toukokuuta kokoontuneessa aluevaltuustossa jännitysnäytelmä. Valinta vaati kaksi äänetyskierrosta, mutta lopulta noormarkkulainen Tero Mäkiranta voitti selvin lukemin.
Loppusuoralla oli kolme hakijaa: hallintotieteiden maisteri ja vt. hyvinvointialuejohtajaTero Mäkiranta, ilosofian maisteri, erikoislääkäri, sairaala- ja akuuttipalveluiden johtaja sekä johtajaylilääkäri Katja Virta ja hallintotieteiden tohtori, osastopäällikkö ja ylijohtaja Kari Hakari. Kaikkiaan virkaa haki määräajassa 15 henkilöä.
Ensimmäisessä äänestyksessä Tero Mäkiranta sai 32 ääntä, Katja Virta 22 ääntä ja Kari Hakari 14 ääntä. Koska yksikään ehdokkaista ei saanut puolta kaikista annetuista äänistä, järjestettiin toinen äänestyskierros, jossa vastakkain olivat kaksi eniten ääniä saanutta.
Toisella kierroksella Tero Mäkiranta sai 42 ääntä ja Katja Virta 27. Mäkiranta tuli valituksi selvällä äänienemmistöllä.
– Olen iloinen, kiitollinen ja helpottunut valinnastani. On hienoa, että Sata-alueen päättäjillä oli rohkeutta luottaa oman alueen tekijään. Jatkan työtäni kaikkien satakuntalaisten parhaaksi yhdessä koko henkilöstön kanssa, Tero Mäkiranta hymyili tuloksen selvittyä.
Hyvinvointialuejohtajan virka täytetään kuuden vuoden määräajaksi. Virka tuli avoimeksi, kun edeltäjä Kirsi Varhila jätti eroanomuksensa ja hänelle myönnettiin ero 24. tammikuuta. Eron syynä oli muun muassa luottamuspula Varhilan ja poliittisen johdon välillä.
Hyvinvointialuejohtaja johtaa ja kehittää hyvinvointialueen toimintaa, hallintoa, taloutta, valvontaa, ohjausta, viestintää, osallisuutta ja muuta toimintaa. Lisäksi hän varmistaa, että aluevaltuuston ja aluehallituksen asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan.
Hyvinvointialuejohtaja vastaa myös sisäisestä valvonnasta, tarkastuksesta ja riskienhallinnasta, sekä kehittää hyvinvointialuetta ja varmistaa eri operatiivisten toimintojen yhdyspintojen toimivuuden. Hän huolehtii henkilöstön toimivallan ja vastuiden asianmukaisesta järjestämisestä ja päättää muiden kuin sosiaali- ja terveydenhuollon toimialueiden jakautumisesta vastuualueisiin.
Lisäksi hyvinvointialuejohtaja toimii aluehallituksen määräämien viranhaltijoiden henkilöstöhallinnollisena esihenkilönä, hyväksyy koko hyvinvointialuetta koskevat sopimukset ja sitoumukset talousarvion, hankintasuunnitelman ja hankintaohjeen mukaisesti, sekä vastaa omavalvontaohjelman laatimisesta ja omavalvonnasta sen mukaisesti. Hän antaa lausuntoja hyvinvointialueen päivittäiseen toimintaan liittyviin lausuntopyyntöihin tai nimeää lausunnon antajaksi asiaa tuntevan viranhaltijan.