Selvitys jätteenkuljetusjärjestelmistä valmistui
Porin seudun jätehuoltojaosto on teettänyt Lupa- ja valvontaviraston kehotuksesta selvityksen sekalaisen yhdyskuntajätteen sekä saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetusjärjestelmistä, koska entinen ELY-keskus on katsonut, että tilanne sekajätteen ja lietteen kuljetusjärjestelmien osalta on tällä hetkellä alueella jätelain vastainen. Selvityksessä on arvioitu koko toimialueen osalta, että täyttääkö nykyinen kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus lainsäädännön sille asettamat vaatimukset edellä mainittujen jätejakeiden osalta.
Selvitys koskee seuraavia kuntia: Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen ja Ulvila.
Selvityksen jätteenkuljetusjärjestelmistä toteutti Ramboll Oy ja raportti valmistui toukokuussa. Tuoreen raportin mukaan sekajätteen kuljetusjärjestelmä täyttää jätelain vaatimukset kaikkien kuntien osalta, mutta lietteen kuljetusjärjestelmä ei. Lähtötietona arvioinnissa on käytetty muun muassa jätteenkuljetuksen nykyisiä rekistereitä, paikkatietoanalyysejä sekä eri tahoille tehtyjä kyselyitä ja haastatteluja.
Kunnan järjestämä ja kilpailuttama jätteenkuljetus on jätelain mukainen perusmalli. Jotta kiinteistönhaltijan järjestämää jätteenkuljetusta voidaan jatkaa, sen tulee täyttää kaikki jätelain edellytykset. Jätelain (714 /2021 37 §) mukaan kunnan on seurattava ja valvottava, että kiinteistönhaltijan järjestämälle jätteenkuljetukselle asetetut edellytykset täyttyvät.
Jätteenkuljetusjärjestelmästä päättää kunnan jätehuoltoviranomainen, joka tässä tapauksessa on kahdeksan kunnan alueella toimiva Porin seudun jätehuoltojaosto.
– Varsinaiset kuljetusjärjestelmäpäätökset tehdään syksyn 2026 aikana selvityksen ja erikseen tehtävän päätösten ennakkovaikutusten arvioinnin pohjalta. Mikäli jätehuoltojaosto päättää siirtyä kuntavetoisiin järjestelmiin, tapahtuu siirtyminen aikaisintaan kolmivuotisen siirtymäajan jälkeen, jätehuollon suunnittelija Pauliina Hakala selventää.
Valtaosassa Suomen kuntia on siirrytty sekajätteen keräyksen ja kuljetuksen osalta kunnan järjestämään jätteenkuljetusjärjestelmään, jossa kunta kilpailuttaa alueittain sekajätteen kuljetukset. Myös lietteenkuljetusten osalta suunta on sama.
Selvitys jätteenkuljetusjärjestelmistä asetetaan nähtäväksi maanantaina 8.6.2026 ja alueen asukkailla ja muilla toimijoilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä selvityksestä perjantaihin 7.8. asti. Kuulutus löytyy Porin kaupungin verkkosivulta Porin seudun jätehuoltojaoston jäsenkuntien virallisilta ilmoitustauluilta.

