Tilaratkaisuista syntyi päätöksiä, mutta nyt alkaa vaikeampi vaihe
Viikko on antanut aikaa sulatella Porin poliittisten ryhmien sopua kaupungin tulevista tilainvestoinneista. Kuten politiikassa usein, lopputulos ei välttämättä ole sama asia kuin paras mahdollinen ratkaisu. Tehty kokonaispäätös oli kuitenkin sellainen ratkaisu, joka on poliittisesti mahdollinen. Juuri siinä piilee kompromissin merkitys. Porissa löydettiin laaja yhteisymmärrys hankekokonaisuudesta, joka on kaupungille sekä taloudellisesti että toiminnallisesti merkittävä. Samalla osoitettiin, että vaikeistakin asioista voidaan tehdä päätöksiä. Se ei ole suomalaisessa kuntapolitiikassa, eikä Porissakaan aina itsestäänselvyys. Prosessin poliittiset pisteet kirjautuvat valtuuston puheenjohtaja Krista Kiurulle (sd.). Hän otti näkyvän vetovastuun, kokosi valtuustoryhmät saman pöydän ääreen ja puristi yhteisen päätöksen.
Pääkirjaston ja nuorisotalon peruskorjaaminen olivat odotettuja ratkaisuja. Eniten keskustelua herättää vanhan linja-autoaseman alueelle suunniteltu sisäliikunta- ja tapahtumatila. Alkuvaiheessa vaihtoehtoa valmisteltiin ennen kaikkea liikuntatilana, mutta poliittisessa keskustelussa siitä tuli nopeasti myös tapahtumapaikka. Ajatuksessa on puolensa. Keskustaan sijoittuva monikäyttöinen tila voisi vahvistaa keskustan elinvoimaa ja tuoda lisää kävijöitä kaupungin ytimeen. Samalla on kuitenkin tunnustettava hankkeen mittakaava. Jos tavoitteena on aidosti suuriakin tapahtumia palveleva kokonaisuus, edessä ovat merkittävät rakennus- ja infrastruktuuri-investoinnit. Liikennejärjestelyt, pysäköinti ja alueen muu kehittäminen eivät ratkea pelkällä poliittisella päätöksellä. Siksi on liian aikaista puhua hankkeen lopullisesta hinnasta. Sitä ei vielä tiedä kukaan.
Myös Osalan vaihtoehto ansaitsee vielä huolellisen tarkastelun, vaikka se putosikin pois kaupungin omistusratkaisujen joukosta. Konepajanrannan kehittäminen, joen pohjoispuolen vahvistaminen, tapahtumatoiminnan uudet mahdollisuudet ja mahdollinen hotellihanke olivat Osalan kiistattomia vahvuuksia. Nyt katse on kuitenkin vanhassa linja-autoasemassa. Kun sisäliikuntatilasta on tulossa myös tapahtumatila, olisi luontevaa kutsua tapahtumajärjestäjät mukaan suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa. He tietävät parhaiten, millaisia tiloja tulevaisuuden tapahtumakaupunki tarvitsee.
Kim Huovinlahti
Päätoimittaja

