UPV:n miesten taistelu jatkuu lohkon loppuotteluissa
Mari Timgren, UPV
UPV:N miesten edustusjoukkueen välierätaisteilu Manse PP:tä vastaan oli tiukka. Ensimmäisessä ottelussa Manse piti miehet aisoissa ensimmäisen jakson ajan, mutta toisella jaksolla UPV:n miehet menivät menojaan.
Toinen välieräottelu pelattiin viime lauantaina Tampereella. Manse oli saanut kokoon vahvemman joukkueen, joka hankaloitti UPV:n tietä voittoon. Kaksi ensimmäistä jaksoa olivat tiukkoja, ja ottelun voittajaa haettiin supervuorosta asti.
UPV sai pidettyä kovalyöntisen Mansen nollissa, joten yksi juoksu riitti voittoon. UPV:n kärki rakenteli kapteeni Atte Piisille ajolähtötilanteen, ja Piisi löi voittojuoksun hienolla kakkosrajanäpillä.
Näin miesten tie vie kohti lohkon loppuotteluja, jossa vastaan asettuu Riihimäki. Loppukauteen vahvistuksia saanut Riihimäki peittosi Jokioisen selvästi välierissä, ja on varmasti kova luu myös UPV:n miehille. Loppuottelusarja aloitetaan tulevana lauantaina Ulvilassa klo 15 ja heti perään sunnuntaina mitellään Riihimäellä. Kolmas peli pelataan tarvittaessa Ulvilassa ke 27.8.
Sunnuntain otteluun järjestetään myös fanimatka, joten seuraa UPV:n somea tai soita puheenjohtajalle, Jussi Elolle p. 0442847953, jos haluat mukaan matkalle. Tervetuloa kannustamaan joukkueita Ulvilan Automaatio Areenalle!
Lohkon loppuottelut
La 23.8. klo 15 MSS-Riihimäki, Areena
Su 24.8. klo 15 Riihimäki-MSS
Ke 27.8. klo 17 MSS-Riihimäki, Areena (tarvittaessa)