Uudet opiskelijat on valittu Porin lukioon
Porin lukiossa aloittaa 11. elokuuta yhteensä 405 uutta opiskelijaa. Heistä 329 valittiin yleislinjalle, 28 urheilulinjalle, 20 luonnontiedelinjalle, 18 ilmaisutaitolinjalle ja 10 englanninkieliselle linjalle. Suosituin linja suhteessa aloituspaikkojen määrään oli urheilulinja.
– Tänä vuonna sekä yleislinjan että luonnontiedelinjan sisäänpääsyn keskiarvorajat nousivat viime vuodesta. Ilmaisutaitolinjan ja urheilulinjan sisäänpääsyn pisterajat olivat sen sijaan hieman matalammat. Muun muassa uuden englanninkielisen linjan myötä lukiomme kansainvälistyy entisestään, sillä 8 prosenttia elokuussa opintonsa aloittavista opiskelijoista on äidinkieleltään vieraskielisiä, kertoo Porin lukion rehtori Janne Hakoniemi.
Porin lukion yleislinjan keskiarvoraja oli 7,33. Korkein keskiarvo vaadittiin luonnontiedelinjalle, jonne opiskelijat valittiin vähintään 9,47:n keskiarvolla. Pisteraja ilmaisutaitolinjalle oli 8,9 ja urheilulinjalle 13.41.
Sisäänpääsy uudelle englanninkieliselle linjalle edellytti valtakunnallisesta pääsykokeesta vähintään 40 pistettä sadasta ja näistä matematiikan osapisteitä vähintään 10 pistettä 30:stä. Linjalle valittiin alle 18-vuotiaita opiskelijoita, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi ja jotka ovat opiskelleet suomeksi tai ruotsiksi enintään kolme vuotta suomalaisessa peruskoulussa.
– Englanninkielisellä linjalla aloittaa 10 opiskelijaa. Tulijoita olisi ollut paljon enemmän, sillä eri hakusijoilta linjalle oli yhteensä 44 hakijaa. Pääsykokeeseen osallistui 25 hakijaa, joista siis 10:llä katsottiin olevan valmiudet suoriutua lukiosta linjan opetussuunnitelman mukaisesti, sanoo Hakoniemi.
Opiskelupaikka varmistetaan sähköisesti Opintopolusta omaan sähköpostiin tulleen linkin kautta ja ilmoittautumalla Porin lukioon Wilmassa 25.6.2026 kello 15 mennessä. Porin lukion kaikille linjoille on varasijoilla olevia hakijoita englanninkielistä linjaa lukuun ottamatta. Varasijat ovat voimassa 14. elokuuta asti.
Porin kaupunki julkaisee internetissä niiden opiskelijoiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen.
Porin lukioon valittujen opiskelijoiden nimet löytyvät tästä

