Valtatielle 8:lle lisää näkyvyyttä puuston, pensaston ja vesakon poistolla – työt alkavat syyskuussa
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa syyskuussa valtatien 8 tiealueen puuston, vesakon ja pensaston poistotyöt välillä Raisio-Merikarvia. Työt valmistuvat kokonaisuudessaan vuonna 2026. Puuston, pensaston ja vesakon poiston myötä tien liikenneturvallisuus paranee ja tien kunnossapito helpottuu. Rajojen selvenemisestä on myös muutoin hyötyä sekä tienpitäjälle että maanomistajille.
Tiealuetta raivataan valtatiellä 8 yhteensä 163 kilometrin matkalta. Työstä aiheutuu vain vähäistä haittaa liikenteelle. Työkoneiden läheisyydessä kannattaa kuitenkin noudattaa erityistä varovaisuutta. Urakan toteuttaa TeMePa Infra Oy.
Maantiealueella oleva puusto kuuluu tienpitäjälle. Lähtökohtaisesti kaikki puusto poistetaan maantiealueelta. Maanomistajan kasvillisuuden poistosta ja muista erityiskohteista sovitaan tapauskohtaisesti.
Hirvi- ja kaurisvaaramerkkien vaikutusalueella puustoa harvennetaan sekä pensastoa ja vesakkoa raivataan myös maantielain mukaiselta suoja-alueelta. Puuston poisto aloitetaan tiealueen rajojen maastoon merkinnän jälkeen.
Maanmittauslaitos merkitsee maantiealueen rajat maastoon kuitunauhalla ennen ELY-keskuksen tilaamia puustonpoiston toimenpiteitä. Kyse ei ole nykyisen tiealueen leventämisestä, vaan olemassa olevan tiealueen rajojen merkitsemisestä. Tiealueen rajan merkitseminen tehdään lähtökohtaisesti niiltä osin kuin tiealueella kasvaa puustoa, pensastoa ja vesakkoa ja tiealueen rajasta on maastossa epäselvyyttä.
Maastotöiden yhteydessä selvitetään rajojen sijainti maastomerkkien ja arkistotutkimusten perusteella. Maantien varresta kadonneet rajapyykit ja rajapaalut korvataan uusilla, sillä esimerkiksi vanhemmat tiealueen rajapaalut saattavat olla kadonneet.
Maanmittauslaitoksen kartoittajat aloittavat maantietoimituksen maastotyöt kesän 2024 aikana ja niitä jatketaan puuston poiston jälkeen.

