40-vuotias porilaisravintola juhlii retrohengessä
Ketjuravintolana aloittanut Porin Martina on nykyään uniikki.
Sanna Jääskeläinen
Jälkiruokalistalla Banana Split, cocktail-valikoimassa Sininen enkeli, Cosmopolitan ja Kir Royal. Porin Martinassa on palattu juhlavuoden kunniaksi juurille ja asiakkaat voivat halutessaan heittäytyä 1980-luvun makumaailmaan. Ravintolan taustamusiikkikin on taattua kasaria.
Porin Martina avattiin 11.6.1986 osana kasvavaa ravintolaketjua. Ilme oli italialainen, sillä pizza oli aloittanut Suomen-valloituksen. Ruutukankaiset pöytäliinat ja avokeittiö henkivät saapasmaan vaikutusta. Ruokalistalla oli pizzan lisäksi annoksia, joita osa on edelleen voimissaan. Esimerkiksi Martinan possu on pysynyt muuttumattomana asiakkaiden suosikkina.
– Kerran yritimme vaihtaa listalle sen lohkoperunat ranskalaisiin, mutta ne oli vaihdettava takaisin. Niin paljon tuli palautetta, kertovat hymyssä suin Restel Ravintolat Oy Casual -ketjun liiketoimintapäällikkö Marjo Mäkelä ja ravintolapäällikkö Jaana Mäkinen.
Alkuperäiseltä listalta ovat säilyneet myös esimerkiksi lasagnessa käytetty, pitkään haudutettu bolognesekastike ja ruukut, jotka olivat välillä poissa, mutta ne palautettiin valikoimaan asiakkaiden toivomuksesta.
– Myös kanakori on kestosuosikki. Lapsiperheet tulevat ravintolaan ja vanhemmat kertovat lapsilleen, miten he aikoinaan leikkivät leikkinurkassamme ja ruokana oli kanakori.
Martina kutsui tällaisella kortilla avajaisiin kesäkuussa 40 vuotta sitten.
Martina avattiin 40 vuotta sitten niin kutsuttuun Kansankulmaan aiemmin samana vuonna suljetun Nalle Pubin tiloihin. Moni puhutteli uuttakin ravintolaa vanhalla nimellä, mutta nopeasti syntyi kanta-asiakkaiden joukko.
Kansankulmassa oli parhaimmillaan viisi ravintolaa. Kun naapurissa sijainnut irkkupubi Parnell's suljettiin vuoden 2011 lopussa, Martina laajensi sen tiloihin.
– Sen myötä meille on voinut paremmin tulla ryhmiä, koska tilaan saa yhtenäisen pöydän jopa 22 henkilölle. Siinä onkin pidetty esimerkiksi syntymäpäiviä ja muita tilaisuuksia. Tähän tilaan katetaan myös esimerkiksi SuomiAreenan brunssi ja joululounas, kertoo Mäkelä.
Muut Martinat lopettivat yksi kerrallaan, viimeisenä Forssan ravintola vuonna 2022. Siten Porin Martinasta tuli yksi Restel Ravintoloiden uniikkiravintoloista. Jaana Mäkinen kertoo, että Porissa oli jo ennen sitä pitkään suunniteltu ketjun ruokalista ja tehty muutenkin kehitystyötä, joten muutos ei ollut suuri.
– Monelle on voinut olla yllätys, että me teemme täällä itse alusta alkaen myös esimerkiksi jälkiruuat, kastikkeet ja pestot. Punajuuripestomme reseptiä on kyselty, mutta se on salainen, hän sanoo.
Kaksikon mielestä yksi ravintolan ehdoton vahvuus on henkilökunta. Molemmat ovat itsekin olleet Martinan leivissä jo 18 vuoden ajan. Marjo Mäkelä on tällä hetkellä Restel Ravintoloiden Casual-ketjun ketjupäällikkönä, mutta sydämeltään aina martinalainen ja palailee luultavasti takaisin Martinaan taas ensi vuoden puolella.
– Olemme täällä tehneet pitkään yhdessä töitä ja uskomme, että se näkyy ulospäinkin. Esimerkiksi ruokalistan kehitystyössä on mukana koko henkilökunta, sillä esimerkiksi asiakkaiden palautteen tuntee parhaiten salihenkilökunta, he kertovat.
Syntymäpäivänään 11. kesäkuuta Martinassa on ohjelmassa lastenpäivä. Luvassa on muun muassa piirustuskilpailu fantasiaruoka-annoksesta. Mukana menossa on Kokkine-hahmo.
– Hän on myös retroa, sillä pelastin Kokkisen asun ja herätimme sen täällä Porissa henkiin, Mäkelä kertoo.
Jutun lähteenä Marjo Mäkelän ja Jaana Mäkisen haastattelun lisäksi heidän keräämänsä eläkkeelle jääneiden työntekijöiden kertomukset.

