Pori Sinfoniettan kamarikonsertit alkavat – Salonkimusiikin aarreaitta Porin Raatihuoneella
Pori Sinfonietta järjestää syksyllä 2024 Promenadisalin konserttien lisäksi myös kamarikonsertteja Porin Raatihuoneella. Kamarikonserteissa orkesterin soittajat esiintyvät pienempinä kokoonpanoina duosta kvartettiin.
Syksyn Kamari 2024 -sarjan aloittaa Salonkimusiikin aarreaitta -konsertti lauantaina 21. syyskuuta kello 15 Raatihuoneella.
Salonkimusiikki syntyi 1800-luvulla, ja sillä tarkoitetaan kodeissa ja ravintoloissa lähinnä porvariston huvitukseksi esitettyä musiikkia. Salonkimusiikkia soitettiin usein pienen soitinyhtyeen voimin. Salonkimusiikki on usein sovitettu suosituista ooppera- ja operettilauluista, mutta sitä on myös sävelletty tähän tarkoitukseen
Salonkimusiikin aarreaitasta löytyy muun muassa Brahmsin Unkarilainen tanssi, ja romanialaista väriä sekä säveltäjien että kappaleiden osalta. Tauon jälkeen päästään populaareihin tunnelmiin muun muassa Besame Muchon ja Tico Ticon tahtiin.
Konsertissa soittavat Titel Iacovache-Pana (viulu), Magdalena Büchert (sello), Laura Vänttinen (piano) ja Mads Büchert (lyömäsoittimet). Salonkimusiikin aarreaittaan voi astua myös Rauman Posellissa perjantaina 11. lokakuuta.
Muut Kamari 2024 -sarjan konsertit syksyllä ovat:
Tyttö ja keijujen kuningas la 19.10. klo 15. Johanna Ilvesmäki (viulu), Gloria Ilves (viulu), Antti Niemistö (alttoviulu), Magdalena Büchert (sello)
Pori Quartet soittaa Schubertia ja Shostakovichia
Ihmekvartetti la 9.11. klo 15. Ion Buinovschi (viulu), Hokto Sorsa (viulu), Antti Pakkanen (fagotti) ja Pyry Kannisto (käyrätorvi).
Luvassa on muun muassa kantaesitys Pori Sinfoniettan konserttimestari Ion Buinovschin sävellyksestä David ja Goliath, sekä hänen sovituksensa Selim Palmgrenin teoksesta Finnische Kabinettestucke.