Tangokuningas Harri Hautaniemelle Ulvilan kaupungin avain – ”En olisi yhtään osannut odottaa!”
Ulvilalainen Harri Hautaniemi voitti Seinäjoen Tangomarkkinoilla heinäkuussa Tangokuninkaan 2024 tittelin. Tämän johdosta Ulvilan kaupunki päätti myöntää hänelle kaupungin avaimen lauantaina 7. syyskuuta 2024 Kunkkulauantai-tapahtumassa. Samassa yhteydessä Hautaniemi esiintyy kotiyleisölleen ensimmäisen kerran voittonsa jälkeen.
Kaupungin avain on symbolinen kunnianosoitus, jonka kaupunki myöntää arvovaltaiselle vieraalleen tai ansioituneelle omalle asukkaalleen. Tapa juontaa keskiajalta, jolloin Euroopan kaupungit olivat lukituilla porteilla varustettujen muurien tai aitojen ympäröimiä ja avain myönnettiin paikalle saapuneelle arvohenkilölle, jotta tällä olisi vapaa kulku kaupunkiin.
– Suomen toiseksi vanhin kaupunki Ulvila perustettiin keskiajalla vuonna 1365. Ulvilan kaupunkistrategian arvot ovat iloa, älyä ja yhteiseloa ja slogan etunojassa aikojen alusta. Näistä lähtökohdista on perusteltua ottaa Ulvilan kaupungille käyttöön tämä merkittävä ja harvinainen huomionosoitus, kertoo Ulvilan kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka.
– Harri Hautaniemen tangokuninkuus on loistava taidonnäyte pitkäjänteisestä työstä ja lahjasta, joka hänellä on. Tangokuninkuudella on tietenkin ennen kaikkea merkitystä Harrin uran kannalta, mutta kuninkuus on merkittävä asia myös Ulvilan kaupungille ja ulvilalaisille. Siinä tiivistyy mitä parhaimmalla tavalla kaupunkimme arvot, Löfbacka jatkaa.
Harri Hautaniemi kertoo olevansa yllättynyt Ulvilan kaupungin avaimen saamisesta.
– En olisi yhtään osannut odottaa! Vaimon kanssa spekuloitiin leikkimielisesti, että saadaan varmaan se kuuluisa euron tontti, Hautaniemi nauraa.
Paljasjalkainen ulvilalainen, Vanhankylän koulun ja Ulvilan yhteiskoulun kasvatti on hyvin juurtunut paikkakunnalle ja tontti olisi tarpeeton, sillä Hautaniemen perheellä on jo omakotitalo Ulvilan Friitalassa.
Tangokuningas on kesän ajan kiertänyt keikoilla ympäri Suomea yhdessä Tangokuningatar Miia Laitisen ja Jackpot-yhtyeen kanssa ja esittänyt lähinnä tanssiohjelmistoa. Monitaitoinen muusikko esittää Kunkkulauantaina laulun lomassa myös ennakkoon lupailemiaan saksofonisooloja. Esiintymisen ja juhlallisuuksien jälkeen on vielä varattu aikaa tavata faneja Ulvilan uudella Olohuoneella Kauppakeskus Hansan yhteydessä.