Tuoreiden tangokuninkaallisten kanssa kesän kiertueelle lähtee Jackpot-orkesteri, jonka keikkabussi starttaa Ulvilasta
Vastavalitut tangokuningas ja tangokuningatar suuntaavat seuraavaksi tiivistahtiselle kiertueelle ympäri Suomen tanssilavoja. Siellä heitä säestää vankalla tanssilavakokemuksella varustettu bändi, jolla on satakuntalaiset juuret.
Pauliina Vilpakka
Suomi on saanut uudet tangokuninkaalliset, jotka valittiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla viime lauantaina. Heidän kiertuebändinsä Jackpot-orkesterin kitaristi Petri Hautaniemi on syntyperäinen ulvilalainen. Hän kertoo, että vuonna 2010 perustetun Jackpot-orkesterin alkuperäisessä jäsenistössä oli pitkään kolme ulvilalaista ja yksi porilainen. Samalla kokoonpanolla soitettiin vuoteen 2018 asti.
Nykyään Hautaniemen lisäksi yhtyeessä soittavat porilainen Samu Repo, salolainen Eetu Sadeharju ja seinäjokelainen Henri Peltola.
Jackpot-orkesteri on olemassaolonsa aikana toiminut useamman tangokuninkaallisen taustabändinä. Viimeiset vuodet yhtye on keikkaillut kahden entisen tangokuninkaan muodostaman Marko & Jukka duon kanssa. Samaan aikaan Jackpot-orkesteri on tehnyt omaa tanssikeikkaa laivoilla ja ravintoloissa.
Tangokuninkaallisten kiertueelle Jackpotin keikkabussi starttaa Ulvilasta. Siihen pakataan soittokamppeet, ja kyytiin mahtuu soittajiakin. Osa heistä hyppää kyytiin matkan varrelta, osa tulee omalla autolla. Kun kiertue alkaa, ammattimuusikoiden perheet ovat varautuneet siihen, ettei miehiä juuri kotona näy.
Vuosien varrella Jackpot on säestänyt keskenään hyvinkin erilaisia tangokuninkaallisia. Osalla on keikkailusta paljon kokemusta, mutta toisinaan mukana on myös uusia ja kokemattomampia laulajia. Silloin taustabändin ammattitaidosta on hyötyä. Hautaniemen mukaan molemmanlaisia tangokuninkaallisia on mukava säestää. Kokeneen laulajan kanssa asiat etenevät helposti, ja kokemattomamman kehitystä on mukava seurata.
Jackpot-orkesteri keikalla M/S Viking Glory laivalla. Kuva: Suvi Hautaniemi
Uudet tangokuninkaalliset ovat rakentaneet kiertueelle omannäköisensä ohjelmiston, ja kiertueen alussa bändi saa eteensä pinon uusia nuotteja. Mutta kun kesä etenee, ja kappaleet saavat toistoja alleen, ammattimuusikot eivät pian enää niitä tarvitse. Ja vaikka samaa kappaletta vedetään illasta toiseen, bändillä riittää intoa, kunhan vain yleisö viihtyy.
– Vaikka jotain biisiä ollaan soitettu lähes joka ilta kymmenen vuoden ajan, ei ole vieläkään alkanut tympimään. Fiilis tulee yleisöstä. Jos yleisö tykkää ja yhteissoitto kuulostaa hyvältä, ei ole niin väliä, mikä se kappale on, Hautaniemi kertoo.
Tanssibändin illat ovat pitkiä. Perinteisesti tanssit rakentuvat neljästä 45 minuutin setistä. Yleensä kappaleita soitetaan tyylilajin mukaan pareittain, esimerkiksi kaksi peräkkäistä valssia ja kaksi peräkkäistä tangoa.
Toistakymmentä vuotta esiintynyt Jackpot-orkesteri tietää hyvin senkin, että livetilanteessa voi tapahtua mitä vain. Kun Hautaniemeltä tiedustelee kommellusta tai jännittävää tilannetta vuosien varrelta, miehelle tulee mieleen kokemus Seinäjoen Tangomarkkinoilta.
Hän kertoo, että viitisen vuotta sitten Jackpot toimi Tangomarkkinoiden katulavan housebandina. Junioritangokisa oli juuri ratkennut, ja kilpailijoiden oli määrä esiintyä katulavalla. Hautaniemi muistaa, kuinka kilpailijoiden vanhempia alkoi kasaantua lavan taakse nuottien kanssa. Bändille satoi joka suunnasta ohjeita, kuka nuorista laulaisi mitäkin. Kaiken kukkuraksi tapahtumasta kuvattiin suoraa tv-lähetystä.
– Siinä bändin kanssa jännitettiin, että kun laulu alkaa, onko kaikilla nyt sama nuotti edessään, ja onko se juuri se kappale, minkä juuri tämä nuori laulaa, Hautaniemi kertoo.
Lopulta kaikki meni kuitenkin hyvin, ja bändi osasi kuin osasikin yhdistää biisit ja laulajat toisiinsa.

