11 kuntaa muodostaa yhteisen työllisyysalueen – Porissa palvelut muuttavat remontoituun Leijonaan
Maarit Kautto
Vuoden 2025 alusta voimaan astuva laki työvoimapalveluiden järjestämisestä siirtää vastuun työ- ja elinkeinopalveluista valtiolta kunnille.
Pori on yhdessä kymmenen muun kunnan kanssa valmistellut yhteistoimintasopimuksen Satakunnan työllisyysalueen muodostamiseksi. Kaikkien yhdentoista kunnan valtuustoissaan hyväksymä sopimus on nyt toimitettu työ- ja elinkeinoministeriöön. Ministeriön tavoiteaikataulun mukaan kaikki työllisyysalueet tulisi olla käsitelty ja hyväksytty helmikuun 2024 loppuun mennessä.
Satakunnan työllisyysalueen muodostavat Harjavalta, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen ja Ulvila. Kuntien yhteinen sopimusvalmistelu huipentui syyskuussa alkaneelle päätöksentekokierrokselle, joka päättyi Jämijärven valtuuston hyväksyntään 9. lokakuuta.
Käytännön toimiin kuuluvat muun muassa tilajärjestelyt. Porin kaupunki ottaa vastaan Porin Leijonan peruskorjattavat tilat sekä Kankaanpään TE-toimiston.
– Porin Leijona on vanha Postitalo, johon remontin valmistuttua muuttavat Teljänkadulta TE-toimisto ja kaikki kunnan ja valtion toiminnot monialapalveluita lukuun ottamatta. Monialapalvelut pysyvät Teljänkadulla kunnes Kela-talon remontti valmistuu, elinvoima- ja ympäristötoimialan vs. toimialajohtaja Jouko Hautamäki selvittää.
Hautamäen mukaan Kankaanpään TE-toimisto jää entiselleen ja Harjavallan toimistolle etsitään korvaava tilaratkaisu.
– Harjavallan TE-toimiston tilat eivät ole tarkoituksenmukaiset. Niihin ei esimerkiksi pääse pyörätuolilla. Siksi tuolta alueelta etsitään sopivampi toimitila.
Hautamäki korostaa, että uuden työllisyysalueen valmistelun lähtökohtana on vähintään asiointipisteen sijoittaminen jokaiseen kuntaan.
– Asiointipiste voi olla sellainen, että se ei ole joka päivä auki, vaan esimerkiksi kerran viikossa. Näin työllisyysasioita ei kuitenkaan tarvitse lähteä hoitamaan kovin pitkälle.
Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna on tyytyväinen merkittävän kuntien välisen yhteistyösopimuksen solmimisesta.
– Tämä sopimus avaa ovia uusille mahdollisuuksille ja vahvistaa alueemme työllisyystilannetta. Odotan innolla tulevaa yhteistyötä muiden kuntien kanssa, Inna sanoo.

