Anne Mattila käynnistää lauantaina 40- vuotisjuhlakiertueen Porin Kehräämöstä
Koko kansan tuntema laulaja, lauluntekijä ja kuvataiteilija Anne Mattila täyttää tänä vuonna 40 vuotta ja suuntaa sen kunniaksi juhlakiertueelle.
Anne Mattila on esiintynyt jo yli kaksi vuosikymmentä. Vuonna 1999 alkaneen levytysuran aikana Annen levyjä on myyty yli 300 000 kappaletta ja hänelle on myönnetty kahdeksan kulta sekä platinalevyä.
Matkan varrelle mahtuu monta radioista tuttua menestyshittiä, muun muassa "Asfalttiviidakko", "Perutaan häät", "Kuivaa koivua" ja viimeisimpänä "Me puhuttiin".
Viimeisin albumi "Tie jonka sydän valitsee" julkaistiin tänä vuonna.
Musiikkiuran lisäksi Anne on työskennellyt jo vuosia taidemaalarina. Vuodesta 2013 hänen ateljeenaan toiminut, Karviassa sijaitseva Annen taidekahvila on saavuttanut valtavat kävijämäärät, mutta nyt koittaa odotettu paluu yleisöjen eteen eri puolilla maata.
– Palaan vielä vahvemmin takaisin esiintymislavoille ja on todella hienoa päästä juhlakiertueen merkeissä tapaamaan ihmisiä ympäri Suomea. On myös mahtavaa esiintyä erityyppisissä paikoissa ja tuoda tutut laulut hyvin intiimisti ja lähelle yleisöä, Anne kertoo.
Ainutlaatuisissa juhlakonserteissa tullaan kuulemaan kaikille tuttujen laulujen, kuten ”Perutaan häät”, ”Asfalttiviidakko” ja ”Taivaan kartta” lisäksi harvinaisempia kappaleita, läpileikkaus artistin pitkältä uralta. Kiertueella Annea säestää akustinen trio-kokoonpano.
Konsertti alkaa klo 20.

