En vain pystynyt sivusta seuraamaan – Jari Myllykoski palaa vaalikentille
Maarit Kautto
Satakunnan Vasemmistoliitto käynnisti eduskuntavaalikampanjansa nimeämällä kahdeksan ensimmäistä eduskuntavaaliehdokasta. Ehdokkaiden joukossa on entinen kansanedustaja, nakkilalainen Jari Myllykoski, joka jätti eduskunnan 12 vuoden kansanedustajuuden jälkeen keväällä 2023. Vasemmistoliitto jäi ensimmäistä kertaa ilman kansanedustajaa Satakunnasta.
Mikä sai konkarin lähtemään vaalikentille uudelleen?
– Kun karhua oikein paljon ärsyttää, sen saa hereille, vaikka se olisi talviunillakin. Kyllä se on tämä nykyinen hallituspolitiikka. En vain pystynyt sivusta seuraamaan. Haluan, että Satakunnan kaltaisesta moniteollisuusmaakunnasta olisi myös Vasemmistoliitolla kansanedustaja, enkä tarkoita tällä itseäni, vaan haluan olla yhtenä mahdollistajana muiden hyvien ehdokkaiden joukossa, Myllykoski vastaa ja jatkaa:
– Vasemmistoliiton ehdokkaat ovat kaikki työntekijän puolella ja sitä mieltä, että näin ei voi jatkua.
Erityisesti Myllykoskea hiertää juurikin työntekijöiden aseman määrätietoinen heikentäminen.
– En ymmärrä sitä, että nykyhallitus näillä lainsäädännön muutoksilla ja työntekijöiden etujen polkemisella luo valmiiksi riitojen kasvualustoja. Eihän se ole työnantajienkaan etu.
Myllykoski myös korostaa, että heikompiosaisten jatkuva polkeminen ei kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan.
– En halua, että vanhustenhuoltoon tulevat vaivaistalot takaisin. Yhteiskunnan on osallistuttava ikäihmisten hoivaan, sillä se joukko on rakentanut tämän hyvinvointivaltion. Me kaikki tiesimme, että sote-uudistus ei mene maaliin kerralla ja jos rahoitusjärjestelmää ei nyt muuteta, niin ollaan ristiriidassa perustuslain kanssa. Ei voi olla, että pakkosäästötoimet kohdistuvat näin nopeasti ja rajusti Satakuntaan. Asioita on tehtävä toisin ja kustannustehokkaammin, mutta ei pakon edessä, vaan rahoituslakiin on saatava mittasuhteet, joilla muutos voi tapahtua alueellinen tasa-arvo säilyttäen.
Myllykosken lisäksi nyt nimetyt ehdokkaat ovat: Nea Hakala, Harjavalta, Petra Hietanen, Ulvila, Jaakko Jäntti, Pori, Janne Koivisto, Kankaanpää, Mona Koski, Pori, Satu Pessi, Eurajoki ja Eero Rantala, Nakkila.

