Harkimo ja Halla-aho olisivat WinNovan opiskelijoiden äänestämät ehdokkaat presidentinvaalien toiselle kierrokselle
Nuorten vaalit järjestettiin WinNovan toimipisteissä Porissa, Raumalla ja Ulvilassa 10.–11. tammikuuta.
Ääniä annettiin yhteensä 346 kappaletta. Nuorten äänestystuloksen mukaan presidentinvaaleissa tarvittaisiin toinen kierros, jossa ehdokkaina olisivat Harry Harkimo ja Jussi Halla-aho.
Vaaleja varten luotiin todellista äänestystapahtumaa vastaavat puitteet, jossa vaalivirkailijoina toimineet tutor-opiskelijat vastaanottivat äänestäjiä sekä leimasivat äänestyslippuja. Nuoret pääsivät tutustumaan vaaleihin, puolueisiin ja ehdokkaisiin sekä kirjaamaan äänestyslippuun oman ehdokkaansa numeron virallisesti äänestyskopissa, jonka jälkeen ääni leimattiin ja tiputettiin vaaliuurnaan odottamaan ääntenlaskentaa. Vaaleissa äänestettiin samoja ehdokkaita kuin varsinaisissakin presidentinvaaleissa.
Nuorten vaaleissa äänioikeutettuja olivat alle 18-vuotiaat WinNovan opiskelijat, joten pääasiassa ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnattu tapahtuma sai nuoret hienosti liikkeelle. Tapahtuman avulla lisättiin demokratiatietoisuutta, annettiin nuorille konkreettinen kokemus äänestämisestä sekä kannustettiin nuoria yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Demokratiakasvatuksella on merkittävä rooli yhteiskunnallisen osallisuuden vahvistamisessa sekä eriarvoisuuden vähentämisessä.
Äänet jakautuivat ehdokkaiden välille seuraavasti:
2. Andersson Li, ääniä 22 kpl (6,4 %)
3. Rehn Olli, 7 (2,0 %)
4. Harkimo Harry 49 (14,2 %)
5. Halla-aho Jussi 168 (48,6 %)
6. Urpilainen Jutta 9 (2,6 %)
7. Aaltola Mika 2 (0,6 %)
8. Stubb Alexander 31 (8,9 %)
9. Essayah Sari 5 (1,4 %)
10. Haavisto Pekka 27 (7,8 %)
Hylätyt äänet 26 kpl (7,5 %)

