Jalat lämpiminä kirjoituksiin – Nakkilan lukion abiturientit lähtevät lukulomalle lahjoituksena saatujen upeiden villasukkien kanssa
Vesa-Pekka Järvelä
Lukiolaisten viimeiset koulupäivät ovat käsillä. Nakkilan lukion 29 abiturienttia suuntaavat maaliskuun puolivälissä käynnistyviin kirjoituksiin pää kylmänä ja jalat lämpiminä.
Käsityömerta ry:n ja LC Nakkila Emman yhteistyössä toteuttaman Abi-sukat-projektin idea syntyi Pohjois-Hämeessä sijaitsevan lukion innoittamana.
– Virike tuli meille Sysmän suunnalta. Idea tuntui mielenkiintoiselta ja toimivalta, ja halusimme toteuttaa vastaavanlaisen villasukkatempauksen myös Nakkilassa. Sukan suunnittelusta vastasi Mirja-Liisa Kivekäs, kertovat Johanna Mikola ja Hannele Mäki Nakkilan Käsityömerta ry:stä.
Homma lähti vauhdilla liikkeelle, ja jo syksyllä mukaan ilmoittautui innokkaita sukankutojia. Käsityömerta ry ja LC Nakkila Emmat ostivat lankoja ja kutojat saivat hakea niitä Design Ninettasta.
– Suuri kiitos kuuluu kutojille. Heidän taitoihinsa ja ahkeruuteensa tulemme luottamaan myös jatkossa. Tarkoituksena on tehdä tästä mahdollisimman pitkä perinne, kiittelee Asta von Frenckell LC Lions Emmasta.
Sukantekijät ovat syksyn ja alkuvuoden aikana ahkeroineet Nakkilan abeille kymmeniä kauniita sukkapareja. Kaikkiaan niissä toistuu sama kuvio – vain lankojen värit vaihtelevat.
Sukassa harmaat ja valkoiset raidat kuvastavat oppimista.
– Abi-sukat kuvaavat oppilaiden kouluaikaa, osittain muutakin elämää ja myös kirjoitusten jälkeistä elämää.
Monenvärisiä sukkia on kolmea eri kokoa. Sukkia jakoivat abeille Johanna Mikola, Hannele Mäki ja Asta von Frenckell.
Vesa-Pekka Järvelä
Käsintehdyt villasukat ovat suorastaan Suomen kansallisasuste. Oikeastaan mikään ei ole niin turvallinen kuin pari kunnon sukkia.
– Villasukka on luonnollinen ja hengittävä materiaali. Sitä arvostavat tämän päivän nuoretkin. Tunnetusti erittäin hyvin lämpöä eristävät sukat ovat oiva eriste kenkiin talvipakkasilla. Villasukat ovat melkoinen muotijuttu ja monen varustukseen ne kuuluvatkin ympäri vuoden, kertovat sukka-projektin aktiivit.
Nakkilan abi-sukan varren alkuosa kuvaa aikaa ennen eskaria ja varressa olevat raidat eskarin lisäksi ala-astetta.
– Lukuvuodessa on aina kaksi lukukautta. Niiden välissä on kesäloma, ja sukan yhden kerroksen raita pohjavärillä kuvaa sitä.
Varren jälkeen vuoroon tulee kantapää. Silloin ollaan taitekohdassa.
– Nuori odottaa jännittyneenä, innokkaana ja varmaan vähän pelokkaanakin yläasteelle siirtymistä. Uuteen kouluun jatkettaessa mukana saattaa olla kaikenlaisia tuntemuksia, pohtivat Mikola ja Mäki.
Yläasteella ja sen jälkeen lukiovaiheessa lukuvuosi on jaettu viiteen jaksoon tai periodiin.
– Sen vuoksi jalkaterässä on viiden kerroksen raitoja. Kesäloma on yhtä pitkä kuin ala-asteella eli yhden kerroksen mittainen.
Mikolan, Mäen ja von Frenckellin mukaan sukkiin on haluttu kutoa viimeinen vuosi sydänraidaksi.
– Päätösvuosi on aina erityinen. Silloin sinua halutaan muistaa lämmöllä ja varsinkin tuolloin läheisesi tahtovat olla tukenasi, korostavat hankkeen aktiivit.
Sukkien kutojia tarvitaan edelleen.
– Lankoja voi noutaa jo ensi vuoden Abi-sukkiin.

