Jätehuollon ekomaksu nousee – Puujätteen vastaanotto muuttuu maksuttomaksi
Porin seudun jätehuoltojaosto päätti kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden käsittely- ja kuljetushinnoista sekä jätehuollon ekomaksusta kokouksessaan 19. joulukuuta. Jätehuollon perusmaksu eli ekomaksu nousee ensi vuonna omakotitaloissa noin 10 prosenttia. Taksanmukainen asuntokohtainen vuosimaksu on vuonna 2024 asuntotyypin mukaan 15-26,00 euroa.
Ekomaksulla mahdollistetaan kotitalouksilta veloituksetta vastaanotettavien jätteiden käsittely. Maksulla katetaan lajitteluasemien ylläpitoa ja kiertävien keräysten järjestämistä, kierrätyspisteiden ylläpito, vaarallisten jätteiden keräykset, lajitteluneuvonta, lääkejätteiden vastaanotto apteekeissa ja jätehuoltoviranomaisen toiminta.
Keräämö tiedottaa, että ekomaksun korotuksen aiheuttaa yleinen kustannusten nousu esimerkiksi kuljetuskulujen, palkkojen ja sähkö- ja lämmityskulujen muodossa. Maksua on nostettu omakotitalojen osalta viimeksi vuonna 2015.
Taksaan on määritelty myös pakkausjätteiden astiatyhjennysten hinnat. Pakkausjätteiden kuljetusten järjestäminen siirtyy Keräämölle vuoden 2024 alussa. Taajama-alueiden omakoti- ja pientaloasukkaat voivat halutessaan liittyä pakkausjätteiden vapaaehtoiseen keräykseen Keräämön nettisivujen kautta.
Ekomaksu on voimassa Porissa, Ulvilassa, Kokemäellä, Harjavallassa, Nakkilassa, Merikarvialla, Pomarkussa ja Siikaisissa. Taksa on nähtävillä Porin kaupungin ilmoitustaululla osoitteessa www.pori.fi/ilmoitustaulu.
Myös sekajätteen käsittelymaksu Hangassuon jäteasemalla nousee 160,00 eurosta 187,00 euroon tonnia kohti johtuen jätteen polton indeksikorotuksista. Korotus näkyy myös lajitteluasemien sekajätteen vastaanottomaksuissa.
Jätemaksuissa tapahtuu myös laskua, kun puujätteen vastaanotto Keräämön lajitteluasemilla muuttuu maksuttomaksi.

