Maa­rit Kaut­to

Po­rin Ah­lai­sis­sa asu­va Anit­ta Mä­ki­nen kyl­vää huo­lel­li­ses­ti sie­me­net ruuk­kui­hin, aset­taa ruu­kut va­loi­saan paik­kaan ik­ku­nal­le ja al­kaa odot­taa kas­vun ih­met­tä.

– En­sim­mäi­se­nä kyl­vän ai­na lem­pi­kuk­ka­ni kei­jun­me­kon sie­me­net. Tänä vuon­na nii­den kas­vu on on­nis­tu­nut mie­les­tä­ni oi­kein hy­vin. Kas­va­tan myös mi­ni­au­rin­gon­kuk­kia ja täh­ti­sil­miä.

– Li­säk­si kas­va­tan it­se to­maa­tin, kur­kun, pap­ri­kan ja chi­lien tai­met. To­maa­tit ovat Sweet Mil­li­on -la­ji­ket­ta, joka on run­sas­sa­toi­nen ja ai­kai­nen kir­sik­ka­to­maat­ti.

– Chi­leis­tä lem­pi­la­jik­kee­ni on Bo­li­vi­an Rain­bow, jon­ka he­del­mät kyp­sy­vät vi­o­le­tis­ta, val­koi­sen, kel­tai­sen ja orans­sin kaut­ta pu­nai­seen. Se on upea pel­käs­tään ko­ris­te­kas­vi­na­kin, kos­ka sii­nä on sa­maan ai­kaan eri­vä­ri­siä he­del­miä.

Apu­naan Anit­ta käyt­tää kas­vi­va­lo­ja, sil­lä lä­hes­kään joka päi­vä ei ik­ku­nois­ta tule luon­non­va­loa riit­tä­väs­ti. Sie­me­net hän hank­kii Ve­san Sie­men­liik­kees­tä tai To­e­jo­en Tai­mi­a­las­ta.

Anit­ta kas­vat­taa tai­mia ai­na niin run­saas­ti, et­tä niis­tä riit­tää ja­et­ta­vaa muil­le­kin.

– Ano­pil­le, lap­sel­le, työ­ka­ve­reil­le… Kaik­ki tie­tä­vät, et­tä saa­vat mi­nul­ta ke­vään tul­len tai­mia. Joka vuo­si pää­tän, et­tä en­si vuon­na en kyl­vä mi­tään tai en ai­na­kaan niin pal­jon. Ja joka vuo­si kyl­vän kui­ten­kin. Tänä vuon­na olen chi­lien mää­rää hiu­kan vä­hen­tä­nyt, Anit­ta nau­raa.

Kyp­sis­tä chi­leis­tä Anit­ta te­kee chi­li­jau­hoa sekä eri­lai­sia chi­li­kas­tik­kei­ta, joi­hin hän käyt­tää myös kas­vat­ta­mi­aan kir­sik­ka­to­maat­te­ja. Muut­kin hyö­ty­kas­vien tuo­tok­set ka­to­a­vat pa­rem­piin sui­hin ke­sän ja syk­syn mit­taan. Avo­maal­le Anit­ta kyl­vää ke­vääl­lä myös pe­ru­naa.

Pienet taimet vaativat riittävästi valoa ja hellää huolenpitoa. Pimeimpinä aikoina Anitta Mäkinen käyttää kasvivaloja.

Maarit Kautto

It­se kas­va­te­tut ku­kat pää­se­vät ko­ris­ta­maan pi­haa ja te­ras­sia tai vie­dään tu­li­ai­si­na.

– Mi­ni­au­rin­gon­ku­kis­ta tyk­kään sik­si, et­tä ne ovat ki­vo­ja tu­li­ai­sia vaik­ka­pa äi­tien­päi­vä­nä tai muu­ten vain ky­läil­les­sä. Ne voi vie­dä suo­raan kas­va­tus­ruu­kus­saan. Ei­vät ne ihan vie­lä äi­tien­päi­vä­nä kuki, mut­ta mel­ko pian sen jäl­keen, kun­han ne saa­vat va­loa ja sään­nöl­lis­tä kas­te­lua.

Anit­ta on töis­sä ko­ti­pal­ve­lus­sa ja hän vie kas­vat­ta­mi­aan tai­mia myös ikäih­mi­sil­le.

– Vien sel­lai­sil­le ikäih­mi­sil­le, joi­den tie­dän ole­van kiin­nos­tu­nei­ta kas­vin hoi­ta­mi­ses­ta. Yh­des­sä sit­ten seu­raam­me tai­men kas­vua ja sii­tä riit­tää myös pal­jon pu­hut­ta­vaa. Tun­tuu ki­val­ta men­nä asi­ak­kaan luok­se, kun hän jo ovel­la kut­suu, et­tä ”tu­le­pa kat­so­maan, kuin­ka pal­jon tai­mi on kas­va­nut”.

Anit­ta sa­noo, et­tä ei ole mi­kään asi­an­tun­te­va puu­tar­hu­ri, vaan kas­vat­taa tai­mi­aan ko­kei­lun ja ereh­dys­ten kaut­ta.

– Mie­he­ni Rei­jon kans­sa olem­me sel­lai­sia ko­kei­li­joi­ta kai­kis­sa asi­ois­sa. Saam­me vä­lil­lä vä­hän hul­lu­ja­kin ide­oi­ta ja ko­kei­lem­me toi­mi­vat­ko ne. Jos jo­kin me­nee pie­leen, niin sit­ten aloi­te­taan alus­ta, Anit­ta hy­myi­lee ja jat­kaa:

– Tai­mien kas­va­tuk­seen olen saa­nut pal­jon vink­ke­jä myös töis­sä ta­paa­mil­ta­ni ikäih­mi­sil­tä, heil­lä on sel­lais­ta van­haa vii­saut­ta. Li­säk­si eri­lai­sia oh­jei­ta löy­tyy ne­tis­tä.

Anit­ta on alun pe­rin kau­pun­ki­lai­nen Po­rin Uu­del­ta­koi­vis­tol­ta. Ah­lai­sis­sa hän on asu­nut jo pa­ri­kym­men­tä vuot­ta.

– Tän­ne Ah­lais­ten Ran­ta­kau­pun­kiin muu­tin ny­kyi­sen mie­he­ni Rei­jon kans­sa 2015. Rei­jo on pa­luu­muut­ta­ja ja re­mon­toi sata vuot­ta van­han ta­lom­me lat­ti­as­ta kat­toon.

Anit­ta on miet­ti­nyt, mis­tä hä­nen vi­her­peu­ka­lon­sa ja in­ton­sa tai­mien kas­va­tuk­seen kum­pu­aa.

– Ko­din pe­rin­töä se ei ai­na­kaan ole, sil­lä lap­suu­den­ko­dis­sa­ni ei kas­va­tet­tu it­se juu­ri­kaan mi­tään. Sil­ti muis­tan, et­tä kun ai­koi­na­ni muu­tin ko­toa omil­le­ni, is­tu­tin heti par­vek­keel­le­ni her­nei­tä.

– Jos­tain si­säl­tä­ni se tu­lee, se kas­vat­ta­mi­sen tar­ve. On hie­noa seu­ra­ta, mi­ten pie­nen pie­nes­tä sie­me­nes­tä nou­see en­sin pin­taan hen­to ver­so, joka sit­ten vah­vis­tuu päi­vä päi­väl­tä. Sii­nä on jo­tain tai­a­no­mais­ta.