Kevään kylvötöihin päästään tällä viikolla Ulvilassa
Kylmyys ja kosteus ovat viivyttäneet viljelijöiden kevättöiden alkua monin paikoin Ulvilassa, mutta peltotöihin ollaan pääsemässä tällä viikolla.
Jukka Vilponiemi
Sunniemen kartanon viljelijä Toni-Anton Mattila on ollut viime viikot samalla odottava ja kiireinen.
Maatilan koneita on kunnostettu talven jäljiltä siihen kuntoon, että niillä päästään peltojen muokkaukseen ja kylvöihin. Samalla on pitänyt odottaa, että pellot kuivuvat kestämään koneita ja että sää lämpenee kylvölle otolliseksi.
– Sään kylmyys ja maan kosteus ovat viivästyttäneet hieman kevätkylvöjen aloittamista. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että tällä viikolla päästään tositoimiin, Mattila sanoo.
Toisaalta hän pohtii, ettei kylvöjen kanssa ole vielä suurta kiirettä. Etenkin Suuniemen kartanon brändituotteen eli porkkanan kasvukausi on pidentynyt.
– Tarvittaessa voimme odottaa kesäkuun alkuun asti, koska kasvukausi voi parhaimmillaan jatkua marraskuulle asti.
Parhaillaan Sunniemen tilalla pakataan kauppaan lähetettäväksi sellaisia porkkanoita, jotka on nostettu viime vuoden marraskuussa. Niiden laatu on Mattilan mukaan edelleen hyvä. Osa tilan entisestä kivinavetasta on muutettu kylmävarastoksi, jossa sato on säilynyt hyvänä.
Kauppoihin pakataan vielä porkkanoita, jotka on nostettu viime marraskuussa.
Mutta on Sunniemen pelloilla päästy jo istutuksiinkin, sillä varhaisporkkanan istutus tapahtui 21. huhtikuuta.
– Huhtikuussa oli hetken niin lämmintä, että varhaisporkkana saatiin maahan viikon verran normaalia aikaisemmin. Ensimmäistä uutta satoa on luvassa heinäkuun alkuun.
Sunniemen tilalla on peltoja kaikkiaan noin 400 hehtaaria. Ne sijaitsevat Ulvilan Sunniemessä ja Hormistossa sekö Porin puolella Ruosniemessä.
Porkkanan lisäksi tilalla kasvatetaan palsternakkaa, mallasohraa, vehnää ja hernettä. Herneet menevät Apetitin pakasteherneiksi.
Viljelyalasta yli puolet on viljalla.
Maatila työllistää Toni-Anton Mattilan ja hänen tilan toimitusjohtajana toimivan isänsä Ilkka Mattilan lisäksi kolme vakinaista työntekijää. Lisäksi tila on nyt työllistänyt kolme Ukrainasta Ulvilaan saapunutta maahanmuuttajaa.
Vaikka Toni-Anton Mattila suhtautuu viljelyn tulevaisuuteen varsin luottavaisesti, on viljelijällä myös huolenaiheita.
– Kustannukset ovat nousseet erityisesti viime vuoden aikana enemmän kuin viljelystä saadut tuotot, ja esimerkiksi viljan tuottajahinta on lähes puolittunut. Erityisesti lannoitteet ja energia ovat kallistuneet, Mattila pohtii.
Nyt lannoitteiden hinnat ovat hieman laskeneet, mutta Sunniemeenkin piti ostaa viime syksynä lannoitteita kalliilla hinnalla.
Kustannusten keventämiseksi Sunniemen tilaa ollaan kehittämässä myös ympäristö huomioiden. Viljakuivuriin investoitiin hakepannu, jolla on korvattu aiempi öljylämmitys. Hake saadaan tilan omista metsistä. Suunnitelmissa on myös aurinkopaneelien hankinta.

